Kategoria: Ääntöbalanssi

Katsaus äänitieteeseen: Interaktio ja impedanssi – ääntöväylän sopiva ahtauttaminen parantaa äänihuulivärähtelyä

Puolisulkuharjoitukset ovat vakiintuneet osaksi laulutuntien ja äänivalmennusten opetussisältöä. Puolisulku- eli semiokluusioharjoituksiin kuuluvat mm. nasaalikonsonanteilla tehtävät harjoitukset sekä erilaiset päristelyt. Ilmiö puolisulkuharjoitusten takana voi vaikuttaa vaikeaselkoiselta, mutta on äänentuoton kannalta äärimmäisen tärkeä. Kun ääntöväylään aiheutetaan sopiva ahtauma, äänihuulivärähtely kohenee. Mikäli tämän blogikirjoituksen ymmärtäminen tuntuu haastavalta, älä säikähdä. Saat puolisulkuharjoitusten edut ottamalla ne osaksi rutiineitasi.

Ääni-instrumentin kolme toiminnallista osaa

Äänielimistö koostuu kolmesta toiminnallisesta osasta: 1. voimanlähde hengityselimistö, 2. äänilähde äänihuulet ja 3. resonaattori ääntöväylä. Hengityksen tuottama ilmavirta siis toimii äänentuoton energialähteenä. Ääni syntyy kurkunpäässä sijaitsevissa äänihuulissa. Ääntöväylä on ontelosto äänihuulilta huulille ja sieraimiin. Ääntöväylässä syntyvät mm. laulussa tarvittavat erilaiset äänensävyt ja ääntöväylän alueella sijaitsevilla artikulaatioelimillä artikuloidaan tekstiä. Kolme edellä mainittua äänielimistön osaa eivät nykytiedon mukaan toimi erillään toisistaan, vaan ovat vuorovaikutuksessa keskenään, ja vaikuttavat toisiinsa. Tätä sanotaan interaktioksi.

impedanssi, väylätuki, ääntöbalanssi

Ääntöväylän ja äänihuulten vuorovaikutus

Oletko vielä mukana? Nyt edetään haastavampaan osuuteen 🙂 Ääntöväylä vaikuttaa äänihuulivärähtelyyn kahden eri mekanismin kautta. Ääntöväylän ja äänilähteen (äänihuulet) vuorovaikutusta on siis kahdenlaista, akustista ja mekaanista. Akustisella interaktiolla (vuorovaikutuksella) tarkoitetaan ääntöväylän vaikutuksia ns. glottaaliseen ilmavirtauspulssiin eli siihen ilmavirtaukseen, joka purkautuu äänihuulten välistä niiden värähdellessä. Ääntöväylän resonanssit eli formantit vaikuttavat niinikään äänihuulivärähtelyyn. (Akustis-) mekaaninen interaktio tarkoittaakin äänihuulten ylä- ja alapuolisen tilan resonanssien vaikutuksia äänihuulivärähtelyyn.

Ääntöväylän ahtauttaminen parantaa impedanssia

Kun äänihuulet värähdellessään jaksottavat ääniraosta purkautuvaa ilmavirtaa, ilmanpaine äänihuulten ala- ja yläpuolella ja äänihuulten välissä vaihtelee. Ilma virtaa keuhkoista ääniraon kautta nieluun ja ulos suuaukosta. Ilmavirta kohtaa tällä matkalla vastuksia. Äänirako eli glottis on läpimitaltaan pikkuruinen, joten sen vastus keuhkoista tulevalle ilmavirralle on suuri. Ääntöväyläputki aiheuttaa vastusta, joka vaikuttaa äänihuulivärähtelyyn. Ääntöväylässä sijaitsee”esteitä” ja erikokoisia osia, jotka vaikuttavat ilmanpaineen kulkuun ääntöväylässä. Osa ilmanpaineesta kulkeutuu ääntöväylästä ulos, mutta osa kohdistuu takaisin äänilähteeseen aiheuttaen muutoksia sekä äänilähteessä että ääntöväylässä. Tätä ääntöväylän vastusta kutsutaan impedanssiksi. (Impedanssi = taajuusriippuva vastus, suhdeluku paineen ja virtauksen välillä). Ääntöväylän akustiikan vaikutus tulee ilmeiseksi silloin, kun ääntöväylän vastus ilmavirtaukselle kasvaa. Tämä tapahtuu esimerkiksi suljettujen (b, d, g, r) ja puolisuljettujen (i, y, u, v, z, m, n, ng) äänteiden aikana.

Sopiva vastus

Optimaalinen äänentuotto syntyy silloin, kun ääntöväylän ja äänihuulten vastus ovat sopivassa suhteessa keskenään. Koska impedanssi tarkoittaa suhdelukua paineen ja virtauksen välillä, sen kasvattaminen onnistuu joko ääntöväylän ilmanpainetta kasvattamalla tai ilman virtauksen nopeutta hidastamalla. Impedanssin määrä on riippuvainen siitä, kuinka pitkän matkan tai kapean väylän läpi ilmanpaine joutuu kulkemaan. Ääntöväylän pidentäminen kurkunpäätä laskemalla tai kapeuttaminen epilaryngeaaliputkea ahtauttamalla lisäävät ilmamassan vastusta, eli parantavat impendanssia.

Positiivinen ja negatiivinen reaktanssi

 Inertanssi (positiivinen reaktanssi) tukee äänihuulivärähtelyä. Tuolloin ilmanpaine äänihuulten yläpuolella hidastaa ääniraon avautumista. Ääniraon sulkeutuessa yläpuolinen paine on pienempi ja edistää ääniraon sulkeutumista. Positiivinen reaktanssi myös laskee kynnyspainetta ja muotoilee virtauspulssia niin, että yläsävelet voimistuvat ja äänenvoimakkuus lisääntyy muutamalla desibelillä.

Reaktanssi voi olla myös negatiivista. Negatiivinen reaktanssi (kapasitanssi) haittaa äänentuottoa. Negatiivisen reaktanssin vallitessa äänirako pyrkii jäämään auki, koska tällöin äänihuulten yläpuolinen paine on pieni glottiksen avautuessa ja suuri sen sulkeutuessa.

Interaktion hyödyntäminen laulamisessa

Akustis-mekaanisen vuorovaikutuksen soveltaminen laulamiseen on laulajille tuttua, vaikkakin ilmiö harvoin selitetään laulunopiskelijalle tieteellistä sanastoa käyttäen. Harjaantuneen laulunopettajan korva oletettavasti erottaa hyvän interaktion ja pyrkii sen toteuttamiseen vaistonvaraisesti.

Akustis-mekaanisen vuorovaikutuksen määrää voi säädellä vaihtelemalla adduktion tiiviyttä, kurkunpääputken läpimittaa tai perustaajuutta. Epilaryngaaliputken suhteellinen ahtauttaminen mm. sopivalla kurkunpään laskulla ja/tai nielun avartamisella nostaa ääntöväylän vastusta eli inertiivistä reaktanssia, joka voi myös tehostaa äänihuulivärähtelyä. Epilaryngaaliputken ahtauttaminen stabiloi äänihuulivärähtelyä ja laskee kynnyspainetta ja törmäyspainetta. Kun epiglottaalinen alue äänihuulista kurkunkanteen on sopivan ahdas, se toimii kuin trumpetin suukappale – sovittaa suuren huulivastuksen instrumenttiputken pienempään vastukseen. Tämä kasvattaa äänen kantavuutta ilman lisäkuormitusta.  Epilaryngeaaliputken kaventaminen liittyy kevyessä musiikissa twang-käsitteeseen ja klassisessa laulussa ring-käsitteeseen. Ääntöväylään voidaan myös pyrkiä luomaan kapeikkoja, mm. kielen avulla.

Reaktanssilla on yhteys ääntöväylän resonansseihin. Resonanssin alapuolella reaktanssi on positiivista, eli se kasvaa aina resonanssitaajuuteen saakka, mutta heti, kun resonanssitaajuus saavutetaan, reaktanssi sukeltaa negatiiviseksi. Tätä voi käytännössä havainnollistaa tekemällä sävelkorkeusliukuja putkeen. Kun f0 (eli perustaajuus) on F1:n (eli ääntöväylän ensimmäisen resonanssin ns. formantin) alapuolella, putki antaa tukea, mutta kun f0 saavuttaa F1:n tai menee sen yli, tuki katoaa, on kuin putkea ei enää olisi huulilla ollenkaan.

Väylätuki

Hengitystuki on useimmille laulajille tuttu käsite. Kuitenkin myös ääntöväylä tukee äänentuottoa. (Ääntö)väylätuki on laulajan kokemus siitä, että ääntöväylä antaa tukea. Väylätuki voidaan ymmärtää tuntoaistimukseksi riittävän voimakkaasta positiivisesta reaktanssista eli hyvästä interaktiosta äänilähteen ja suotimen välillä väylässä. Väylätuki hidastaa ilmavirtausta. Se myös lisää äänen voimakkuutta ja kuuluvuutta sekä stabiloi rekisterisiirtymiä. Väylässä on suuri positiivinen reaktanssi silloin, kun F1 (tai F2) on riittävän lähellä perustaajuutta tai, kun epilaryngeaaliputki on sopivan ahdas ja tarjoaa positiivisen reaktanssin laajalla taajuusalueella. Positiivinen reaktanssi helpottaa äänihuulivärähtelyä alentamalla äännön kynnyspainetta eli alinta painetta, jolla äänihuulet lähtevät värähtelemään ja värähtely pysyy yllä.

Ääntöbalanssi – adduktion ja ilmanpaineen suhde

Impedanssin yhteensovittamisen avulla voidaan kehittää ääntöbalanssia, eli adduktion ja ilmanpaineen sopivaa suhdetta. Impedanssi edesauttaa taloudellista äänentuottotapaa. Äänihuulten yläpuolella olevan paineen kasvu estää äänihuulia painumasta liian tiukasti yhteen, mikä estää hyperfunktionaalista (puristeista) äänentuottoa. Jotta äänihuulivärähtely olisi mahdollista paineen lisääntyessä, vaaditaan adduktion lisäämistä, mikä auttaa hypofunktionaalisen (vuotoisen) äänentuoton estämisessä.

Puolisulkuharjoitukset apuna optimaalisen äänentuoton kehittämisessä

Positiivista reaktanssia voidaan kehittää semiokluusio-, eli puolisulkuharjoitteiden avulla. Puolisulkuharjoituksissa ääntöväylää ahtautetaan mm. huulitäryn, nasaalien ja putkiin ääntämisen avulla, jolloin ilmanpaine ääntöväylässä kasvaa. Ääntöväylän resonanssien aiheuttamat värähtelytuntemykset kasvojen alueella voivat kasvaa. Ne taas toimivat palautesignaaleina optimaalisesta äänentuotosta. Laulunopiskelija saa ääntöväylää ahtauttavien harjoitusten aikana kokemuksen ääntöväylän tukevasta vaikutuksesta, eli väylätuesta. Tämä tuntemus pyritään siirtämään harjoituksesta muuhun äänenkäyttöön. Ammattimaisen laulukoulutuksen tarkoitus on oppia pitämään yllä positiivista reaktanssia laajalla sävelkorkeusvaihtelualueella. Toki asiaa ei välttämättä sanoiteta näillä käsitteillä, vaan laulunopettajat operoivat havainnollistamalla asiaa. Yksityiskohtaiset kuvaukset huuli- ja kielitäryyn löydät ainakin Ääniharjoitus päivässä– ja Laajenna äänialaasi -verkkokursseista sekä maksuttomasta äänenlämmittelystä puhujille. 

Lähteitä

Aura, M. (2023). Imposto, pääresonanssi, laulajan ilme : laulupedagogisten käsitteiden fysiologiset ja akustiset selitykset. Tampereen yliopisto.

Laukkanen, A.-M. & Laine, U. K. (2020). Katsaus vuorovaikutukseen ääntöväylän ja äänilähteen välillä. Puhe Ja Kieli, 1, 83–97. https://doi.org/10.23997/pk.95502

Laukkanen, A.-M. & Leino, T. (1999). Ihmeellinen ihmisääni. Helsinki: Gaudeamus.

Titze, I. R. (2008). Nonlinear source-filter coupling in phonation : Theory. The Journal of the Acoustical Society of America, 123(5), 2733–2749. https://doi.org/10.1121/1.2832337

Titze, I. R. & Story, B. H. (1997). Acoustic interactions of the voice source with the lower vocal tract. The Journal of the Acoustical Society of America, 101(4), 2234–2243. https://doi.org/10.1121/1.418246

Titze, I. R. & Verdolini Abbott, K. (2012). Vocology : the science and practice of voice habilitation. Salt Lake City: Center of Voice and Speech.

Vainio, M., Palo, P., Aalto, D. & Laine, U. (2009). Lähde ja suodin – puheentuoton akustiikasta ja sen mallintamisesta. Teoksessa Aaltonen, O., Aulanko, R., Iivonen, A., Klippi, A. & Vainio, M. (toim.), Puhuva ihminen – Puhetieteiden perusteet (1-2. painos). Helsinki: Otava.

Katso video formanteista!

Kirjoittaja on musiikin maisteri (pääaine laulupedagogiikka) sekä filosofian tohtori (pääaine vokologia).

Miksi ilma ei riitä vaikka hengitystukea on harjoiteltu

Eräs laulutunneilla käyvä laulunharrastaja lähestyi minua sähköpostitse. Hän kysyi miksi ilma ei riitä laulufraasien laulamiseen, vaikka hän on harjoitellut hengitystukea. On tietysti vaikeaa arvioida laulutekniikkaa tai hengitystapaa kuulematta laulajaa. Tämä ongelma on hyvin yleinen, joten kirjoitan huomioista, joita olen tehnyt aiheeseen liittyen. En luonnollisesti ota kantaa muiden opettajien laulutuntien sisältöön. Huomautan myös, ettei hengittäminen ole synti, eivätkä mahdollisimman pitkät fraasit ole taitavan laulajan mitta. Hengitystä voidaan käyttää myös taiteellisena ratkaisuna.

 

Tuki on yhtä kuin ilman määrä?

Voisin toki esittää vastakysymyksen laulunharrastajalle, kuinka hän itse ymmärtää hengitystuen ja ääntöhengityksen, ja miten hän on niitä harjoitellut. Hengitystuesta on kautta aikain ollut liikkeellä monenlaisia näkemyksiä, joista osa on enemmän, osa vähemmän toimivia. Minulla on sellainen käsitys, että hengitystuki on usein sotkettu sisään hengitetyn ilman määrään. Ilmaa on vedetty sisään paljon, ja sisäänhengityksen on täytynyt näkyä ulospäin massiivisina liikkeinä. Pidän näitä lähestymistapoja hyvän äänentuoton kannalta riittämättöminä.

Syvähengitys

Syvähengitys tukee optimaalista äänentuottoa ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Syvähengityksessä kyljet laajenevat, ja mikä tärkeintä, pallea pääsee laskeutumaan vapaasti. Syvähengityksen myötä kurkunpää laskee hieman, jolloin äänentuotto helpottuu. Syvähengityksen tulisi kuitenkin olla rentoa ja miellyttävää, ei väkinäistä kiskomista.

 

Ilmanpaineen hallinta

Mielestäni hengitystukea kannattaisi harjoitella pitäen mielessä hengitystuen tarkoitus, joka on ilmanpaineen hallinta. Ilmavirran tulisi olla hallittua ja ilmanpaineen tulee olla sopivassa suhteessa adduktioon, eli äänihuulten lähentymiseen nähden. Vanhaan italialaiseen appoggio-hengitystekniikkaan lasketaan kuuluvaksi mukaan myös resonaatio, ja oikeastaan koko lauluinstrumentin sujuva toiminta.

 

Adduktio

Ilmanpaine ja äänihuulivärähtely, joka alkaa äänihuulten lähentymisestä eli adduktiosta, muodostavat yhdessä lähdeäänen, joka muokkautuu lisää ääntöväylässä. Ilmanpaineen ja adduktion yhteistyö määräävät pitkälti äänenlaadun. Jos lähdeääni on esimerkiksi vuotoinen, ääntöväylä ei juurikaan vahvista sitä.

 

Kauas ilma karkaa

Äänihuulten lähentymisasteen tulee olla sopiva. Mikäli äänirako jää avonaiseksi eivätkä äänihuulet lähenny toisiaan vasten riittävästi, ilmaa karkaa niiden välistä ja äänenlaatu on vuotoinen. Laulaja saattaa reagoida tähän lisäämällä ilmanpainetta entisestään. Ääni ei kuitenkaan vahvistu eikä fraasien kannatteleminen helpotu, vaan ilmaa hupenee entistä enemmän ja ääni on entistä vuotoisempi.

 

Tasapainoinen aluke

Äänihuulten liian tiukka sulkeminen ei myöskään ole suositeltava vaihtoehto. Se saattaa johtaa äänielimistöä rasittavaan puristeiseen äänentuottotapaan ja voi myös rajoittaa äänellistä ilmaisua. Hyvä perusta äänentuotolle on tasapainoinen aluke, jossa äänihuulet lähentyvät riittävästi ja äänihuuliin kohdistuva ilmanpaine on hallittu ja tasainen.

 

Ääntöbalanssi

Hengitystukea kannattaa edelleen harjoitella. Ilmanpaineen hallinta on sisään-ja uloshengityslihasten yhteistyötä. Hengityslihasten lisäksi ääntöhengityksen hallintaan tarvitaan kurkunpään sisäisiä lihaksia. Voidaan kärjistää, että äänihuulet kontrolloivat ilmavirtaa. Tähän ilmiöön voidaan viitata käsitteillä glottisresistanssi ja ääntöbalanssi. Ääntöbalanssi tarkoittaa sopivaa suhdetta adduktion ja ääniraon alapuolisen ilmanpaineen välillä. (Laukkanen&Leino, 1999). Suosittelen opettelemaan ammattilaisen avulla sopivaa äänihuulten lähentymistä.

 

Äänestä on moneksi

Kun ääntöbalanssi on hallussa ja laulaja tuntee instrumenttinsa, voidaan erilaisilla äänenalukkeilla myös hakea ääneen sävyjä. Suomipopin naiset -verkkokurssilla opetellaan kikkailemaan erilaisilla äänihuulten värähtelytavoilla. Olen laatinut verkkokurssin laulajille ja puhujille. Kurssilla harjoitellaan syvähengitystä ja hengitystukea.

 

Summa summarum

Hyvään laulutekniikkaan tarvitaan koko äänielimistön sujuvaa toimintaa ja eri lihasten ja elinten yhteistoimintaa. Jos ilma ei riitä, voi syytä hakea hengityksen lisäksi esimerkiksi äänihuulista. Mikäli kaipaat henkilökohtaista ohjausta, annan laulutunteja verkossa ja lähiopetuksena myös kesällä.

Tervetuloa! aura.maarit(at)gmail.com

hengitystuki, appoggio

Tukeeko hengityksesi äänenkäyttöä?

Jännitykset syvähengityksen tukkona

Loppuuko ilma kesken fraasin? Tuntuuko hengittäminen vaivalliselta ja raskaalta? Monet meistä hengittävät tavalla, joka ei tue äänenkäyttöä. Jännitykset ja virheasennot voivat estää syvähengityksen toteutumista. Jännitykset esimerkiksi hartioissa, leuassa tai vatsalihaksissa ovat yleisiä. Kun keho on jännittynyt, syvähengitys ei toteutu. Pallea ei pääse laskeutumaan ja keuhkot ei täyty pohjasta saakka. Kun hengitys on puutteellista, saatamme rekrytoida hommaan turhan paljon apuhengityslihaksia. Äänentuotto muuttuu kireäksi ja vaivalloiseksi.

Hyvä hengitystapa on vaivaton, miellyttävä ja äänetön

On mahdollista oppia parempi hengitystapa. Tavoitteena on äänetön, vaivaton, mukavan tuntuinen hengitys. Ilmaa ei tarvitse imeä tai haukkoa sisään. Syvähengityksessä pallea laskeutuu, kyljet, selkä ja vatsa laajenevat.

Mikä on hengitystuki?

Syvähengitys on myös ääntöhengityksen perusta. Varsinkin laulajat, mutta myös puhujat tarvitsevat kykyä hallita ilmanpainetta. Kun ilmanpaine on tasainen, myös fraasit ovat tasaisia. Ilmanpaineen kontrollointia sisäänhengityslihaksia aktivoimalla sanotaan hengitystueksi.

Tein osana väitöskirjaa laulupedagogeille suunnatun kyselytutkimuksen. Kysyin heiltä kolmea heidän mielestään tärkeintä laulupedagogista käsitettä. Hengitystuki nousi selkeästi esiin tärkeimpänä laulupedagogisena. Vastaajista 54% valitsi sen tärkeimmäksi, ja yhteensä 70%  valitsi sen kolmen tärkeimmän käsitteen joukkoon. Hengitystuki oli ylimoimainen! Lue lisää!

laulutunnit tampere, laulaja tampere, laulaja, laulunopettaja tampere, laulunopettaja

Äänielimistön osat toimivat yhteydessä

Äänielimistössä ajatellaan olevan kolme osaa: ääni saa energian keuhkoista tulevasta ilmavirrasta, ääni syntyy äänihuulissa, ja sointi ja artikulaatio muodostuvat ääntöväylässä. Ilmanpaineen ja äänihuulisulun vuorovaikutusta sanotaan ääntöbalanssiksi. Kun tämä vuorovaikutus on kunnossa, äänemme on tiivis, soiva, kantava.

Turvallista oppimista ammattilaisen kanssa

Hengityksen opiskeluun liittyy myös ”vaaroja”. Kun ihminen keskittyy hengittämiseen, hän saattaa alkaa suorittaa sitä. Laulaja tai puhuja pyrkii imemään ilmaa sisään mahdollisimman paljon. Hän kuvittelee, että mahdollisimman suuren ilmamäärän käyttäminen on yhtä kuin hengitystuki. ”Ihmisääni ei ole puhallinsoitin” heitän usein leikillisesti. Em. syystä johtuen jotkut laulunopettajat välttelevät kokonaan hengityksestä puhumista.

Olen juuri julkaissut hengityskurssin puhujille ja laulajille! Kurssilla kerron tarkemmin hengitys- ja äänielimistön toiminnasta ja valotan optimaalista hengitystapaa levon, puheen ja laulun aikana. Kurssilla tehdään lukuisia hengitysharjoituksia, ja käydään läpi erilaisia asentoja, liikkeitä ja mielikuvia, joiden avulla hengittäminen saattaa helpottua.

Kurssin muita aiheita ovat mm.

-Ryhti ja rento aktiivisuus

-Hengitys ja tunteet

-Hengitykseen liittyvät väärinkäsitykset ja virheelliset tavat

-Ylihengittäminen ja alihengittäminen,

-Hengitys ja läsnäolo

-Esiintymisjännityksen helpottaminen hengitystä käyttäen

 

Pysy kuulolla!