Kategoria: Oma ääni

(Selviytymis)tarina toimimattomasta laulutekniikasta

Tämä tarina kertoo siitä, kun laulunopiskelu ei mene niin kuin Strömssössä, vaan toimiva laulutekniikka löytyy vasta, kun yritystä ja erehdystä on toistettu yli kymmenen vuoden ajan…

laulutekniikan haaste, vaikeus laulaa, äänihäiriö, huono laulaja, hyvä laulutekniikka, hyvä lauluääni.

Laulamisen helppous

Kuvittele mielessäsi 17-vuotias Maarit. Olin aina tykännyt laulaa. Lauloin puhtaasti haastaviakin melodioita ja ääntäni kuvailtiin yleensä kauniiksi. Lukioikäisenä innostuin tummaihoisista naislaulajista. Suuri suosikkini oli Aretha Franklin. Suomalaiset laulajat tuntuivat häneen verrattuna piipittäjiltä. Aloin hakea ääneeni tummuutta ja voimaa koko äänialueella. En tuolloin ymmärtänyt, että vaikuttava belttaaminen on pitkän harjoituksen ja opiskelun tulos, eikä se voi turvallisesti onnistua ilman tietotaitoa.

Tällaisessa tilanteessa pääsin opiskelemaan klassista laulua konservatorioon. Olin todella innostunut. Laulunopettaja huomasi kykyni ja motivaationi ja kannusti minua kovasti.

Laulunopetus vei äänenkäyttöä väärään suuntaan

Asiassa oli vain yksi ongelma. Lauloin klassista laulua aivan vääränlaisella laulutekniikalla. Opettajani ei ymmärtänyt äänenkäyttöäni, eikä korjannut virheitäni, vaan päinvastoin hänen pedagogiikkansa lisäsi epäoptimaalista laulutapaa. Hän saattoi tulla mylvimään kovalla äänellä korvani juureen ja sanoi, että ota mallia. Hän myös esimerkiksi pukkasi nyrkillä vatsaani ja neuvoi, että mahan täytyy pysyä kovana laulettaessa. Miksi uskoin häntä? En tiennyt paremmasta. Olin nuori ja naiivi. Tietoa ei ollut tarjolla internetissä siihen aikaan.

Kuinka minä sitten lauloin, eli virheet listattuna…

-Käytin ihan liian suurta ilmanpainetta. Minulle opetettiin, että hengitystuki tarkoittaa suurta voimankäyttöä. Tuki näkyy vatsan vaikuttavana pullistumisena ja sillä pömpöllä sitten työnnetään. Koska en ymmärtänyt, että hengitystuki tarkoittaa ilmanpaineen hallintaa, joka toteutetaan sisäänhengityslihaksilla, menin laulamisessa ihan väärään suuntaan.

-Äänihuuleni eivät toimineet (etenkään klassiseen lauluun) sopivalla tavalla. Lauloin paksulla äänihuulimassalla. En antanut äänihuulteni venyä tai kontaktipinnan ohentua. Lauloin rintarekisterillä mitä tahansa sävellystä. Kuinka olisin muutoin voinut toimia, kun en ymmärtänyt asiasta hölkäsen pöläystä! Opettajani ei puhunut minulle halaistua sanaa äänihuulten toiminnasta. Hän ei myöskään osannut ohjata minua vaistonvaraisesti parempaan suuntaan. Ehkä syy oli se, että hän oli matalaääninen mies, joka arvosti hyvin voimakasta äänenkäyttötapaa.

-Vaikka äänialani oli luonnostaan melko laaja, ylä-äänten laulaminen oli haastavaa. Syy on tietenkin mainittu edellisissä kohdissa. Yritin vetää ylä-äänet paksulla äänihuulimassalla. Jos ylä-äänet tuntuivat hankalilta, lisäsin ilmanpainetta. Olin niin nuori, ettei se vielä silloin sattunut ihan kauheasti…

-Tämä johti jännityksiin. Koska hengitystuki ja sisäänhengityslihakset eivät toimineet oikein, aloin käyttää voimakkaasti apuhengityslihaksia kaulan alueella. Tähän yhdistyi mm. kielen ja leuan jännitys.

-Kaiken kukkuraksi lauloimme aivan liian vaikeaa ohjelmistoa. Äänielimistöni joutui todella koetukselle, kun tuuttasin esimerkiksi Una voce poco fa-aarian korkeita säveliä rintarekisterillä. Jouduin tekemään myöhemmin elämässä suuren työn, saadakseni vanhat virheet pois kyseisestä mezzofakin oleellisesta ohjelmistosta.

laulutekniikka, laulutekniikan haasteet, huono laulutekniikka, laulunopiskelu, lauluääni

Kepeyttä ääneen

Asiat menivät eteenpäin, kun vaihdoin koulua ja laulunopettajaa. Ritva Laamanen Helsingin konservatoriossa alkoi opettaa minulle ”kevyempää” laulutapaa. Kevyellä en nyt tarkoita poppia tai iskelmää, vaan laulutekniikkaa, joka tuntuu mukavalta ja vaivattomalta. Pistimme myös huippuaariat jäähylle, ja keskityimme helpompaan ohjelmistoon. Pienen henkisen alkuvastustelun jälkeen kehityin nopeasti, ja pääsin jo jonkin verran eroon vanhoista ”virheistä”. Sainkin laulamisen niin vakuuttavaan kuntoon, että jo vuoden päästä pääsin Sibelius-Akatemian laulumusiikkilinjalle.

Oikeaa äänityyppiä etsimässä

Sibiksessä jouduin taas kohtaamaan haasteita. Itselleni sopivan opettajan löytäminen ei ollut ihan helppoa. Yritin samaan syssyyn laulaa sopraanoäänityypin ohjelmistoa, eli vaihtaa fakkia. Ei hyvä idea! Vanhat vaivat, kiristykset ja puristukset palasivat. Kahden vuoden harhailun jälkeen löysin Seppo Ruohosen, jonka kanssa etsin tervettä, soivaa laulutapaa kuuden vuoden ajan. Palasin myös mezzoäänityyppiin.

Virheitä korjattiin lähes kymmenen vuoden ajan

Sepon missio oli kaivaa esiin minun ”oma ääneni”. Hän ei antanut tippaakaan periksi, eikä kehunut turhasta. Olin sitkeä ja nöyrä, koska tiesin, että ilman hyvää tekniikkaa laulajan uran voi unohtaa. Olinkin sen jo kurkussani tuntenut. Noin neljän vuoden raatamisen jälkeen Sepon kommentit alkoivat muuttua kehuvaan suuntaan. Itsekin huomasin, että laulaminen alkoi tuntua hyvältä, ääni soi vaivattomasti. Aikaa laulutuntien aloittamisesta tähän pisteeseen oli kulunut noin 12 vuotta. Korjasin ensimmäisen laulunopettajan opetuksen aiheuttamia vääriä lihastoimintoja yli yhdeksän vuoden ajan.

lauluinstrumentti, äänielimistöOikeaa tietoa laulunopiskelijoille!

Toisen omaa laulamista eteenpäin vievän ahaa-elämyksen koin Sibelius-Akatemian laulupedagogiikan luennoilla. Katsoimme videota äänihuulista. Videossa näkyi, kuinka äänihuulet venyvät korkealle laulettaessa. Ymmärsin heti, mitä olin itse tehnyt väärin. Tajusin myös olevani oppija, joille ei riitä mielikuvat. Tarvitsen tietoa.

Mitä jos?

Olen kulkenut pitkän tien laulutekniikan haasteiden parissa. Välillä kysyn, mitä jos olisin heti päässyt hyvälle laulunopettajalle. Mitä jos olisin saanut heti oikeaa tietoa laulamisen fysiologiasta? Laulumaailmassa nuoruus on valttia. Kolmekymppinen alkaa olla jo aika iäkäs aloittamaan ammattiuraa.

Laulunopettajan vastuu

Laulunopettajalla on suuri vastuu. Kaikkein suurin vastuu on mielestäni laulun alkeisopettajalla. Ensimmäisinä vuosina luodaan perusta, joka jää lihasmuistiin, ja joka vaikuttaa mahdollisesti koko uraan – ja loppuelämään. Haluammehan että lihasmuistissamme on laulamista helpottavia, ei vaikeuttavia asioita?

Mitä minulle jäi käteen?

-Löysin kutsumukseni ihmisten puhe- ja lauluäänen kehittämiseen ja äänen tutkimiseen.

-Olen kantapään kautta oppinut, että pätevä laulunopettaja on kultaakin kalliimpi. Sopivan laulunopettajan etsimiseen kannattaa käyttää aikaa, energiaa ja jopa rahaa. Se on sijoitus, joka kantaa tulevaisuuteen. Tässä youtubevideossa on näkemyksiäni aiheesta.

-Osaan mielestäni auttaa ihmisiä, joilla on suuriakin haasteita laulutekniikassa ja äänenkäytössä. Huomasin omissa opinnoissani, että laulajatähti, jolla on aina pyyhkinyt hyvin, saattaa opettajana olla inspiroiva esimerkki, mutta itse en saanut heiltä apua lauluteknisiin ongelmiini. He eivät osanneet samaistua! Valitettavasti äänellisen haasteen omaava laulunopiskelija saatetaan leimata ”vialliseksi” tai tyhmäksi, vaikka haaste olisi korjattavissa jopa muutamassa tunnissa, osaavissa käsissä. Itselleen sopivaa opettajaa etsivää laulajaa saatetaan pitää hankalana ja uppiniskaisena.

-Olen tutustunut syvällisesti omaan ääni-instrumenttiini. Tunnen oman kehoni, tiedän mitä voin tehdä äänelläni, miten ja kuinka kauan. En ole jämähtänyt yhteen laulutapaan, vaan uskallan kokeilla erilaisia asioita.

-Yleisesti ottaen, elämän haasteet kasvattavat henkisesti. Ehkä meille ei aina ole parasta se, mihin yksisilmäisesti pyrimme. Tai, ehkäpä voimme antaa enemmän muille jollakin muulla saralla, kuin sillä, jota alunperin toivoimme.

Toivon kuitenkin helpompaa polkua muille laulunopiskelijoille <3

Terveisin Maarit Aura, laulunopettaja, äänivalmentaja, musiikin maisteri, vokologian väitöskirjatutkija.

Oma ääni – Mikä se on?

Tässä kirjoituksessa kerron matkastani ”oman ääneni” löytämiseksi ja laajentamiseksi. Pohdin mikä, ja millainen, on laulajan oma ääni.

Oman äänen tärkeydestä pidetään palopuheita. Monet laulunopettajat kehottavat opiskelijaa laulamaan omalla äänellä. Mikä ihme on oma ääni? Eikö jokainen laulajan päästämä ääni ole ”oma ääni”. Tätä blogitekstiä kirjoittaessani kysyin muutamalta laulunharrastajalta heidän käsityksiään omasta äänestä. Vastauksissa toistui luonnollisuus ja vaivattomuus. Samaan suuntaan itsekin kallistun. Jos ajattelemme symbolisella tasolla, voimme ymmärtää oman äänen äänenkäytöksi, joka tuntuu mukavalta ja vaivattomalta, sekä kuulostaa laulajan korvaan miellyttävältä, ”omalta”. Omaa ääntä ei tarvitse hakea väkisin vääntämällä. Jokaisella meistä on oma, ainutlaatuinen anatomiamme! Kaksi ääntä ei koskaan kuulosta täysin samanlaiselta.

Oman ääni virtaa vaivattomasti

Mistä tietää käyttävänsä ”omaa ääntä”? Sanoisin, että tuntemukset ovat paras opastaja. Omalla äänellä laulaminen ja puhuminen  tuntuu helpolta, suorastaan ihanalta!

Mitä äänielimistössä tapahtuu kun ihminen laulaa tai puhuu omalla äänellään?

-Äänentuotto tapahtuu mahdollisimman optimaalisella tavalla.

-Äänihuulisulku on tasapainoinen, ei liian puristeinen eikä vuotoinen.

-Ilmanpaine on sopiva.

-Turhat lihasjännitykset eivät rajoita äänen vapaata virtausta.

Kirkas vai tumma sointi?

Entä ääntöväylässä syntyvä sointi sitten? Onko parempi hakea ääneen tummuutta huulia törröttämällä ja kurkunpäätä laskemalla, vai etsiskellä kirkkautta hymyasetuksella? Jaa-a. Tämä oli yksi ”koulukuntia” erottavia kysymyksiä minun opiskeluaikanani. Tunsin tuolloin intuitiivisesti, että joskus harhauduttiin epäoleellisiin asioihin. Kentie syynä oli tiedon puute.

Ehkä omin sointi on keskitila tummentamisen ja kirkastamisen välillä. Luonnollinen sointi syntyy, kun huulet, kieli ja kurkunpää ovat rennon aktiiviset. Mutta ei ole väärin hakea ääneen erilaisia soundeja, jos sen osaa! On hyvä kuitenkin pitää lihasmuistissa rento perustekniikka.

Äänellä voi leikitellä

Oma ääni ei ole maailman vakavin asia. Laulaminen on nautintoa ja leikkiä. Kun laulaja tuntee ja hallitsee instrumenttinsa, hän voi käyttää sitä monin tavoin. Samasta laulajasta voi irrota, korkeat ja matalat äänet, tummat ja kirkkaat sävyt, voimakas ja hempeä ote, sekä monenlaiset tunneilmaukset ja fraseeraukset jazzista rockiin. Oikeastaan ainoat rajoitteet uusien tyylien ja äänenkäyttötapojen opiskelulle on aika, energia ja jossain määrin raha.

Olen joskus itsekin tuuminut, mikä eri laulutavoistani se minun omin ääneni. Onko oma ääneni oopperamainen, hennon kuulas vai rouhean matala? Vastaus kuuluu: Olen tasapainossa sen kanssa, että minun omasta äänestäni on moneksi.

Äänialan laajentamisessa voi olla apuna Laajenna äänialaasi-videokurssini.

Laulaja juhliin, laulaja youtube

Haasteet oman äänen löytämisessä

Moni ihminen on tilanteessa, jossa laulaminen tai puhuminen on kaukana vaivattomasta tai nautinnollisesta. Ääni ei tunnu kestävän työn ja vapaa-ajan haasteita. Rennon, soivan äänen löytäminen omin keinoin voi olla mahdotonta. Ominpäin harjoittelu voi johtaa pelkästään haitallisten äänenkäyttötapojen vahvistumiseen. Huonosti toimivien äänenkäyttötapojen kehittäminen paremmiksi on pätevälle ammattilaiselle arkipäivää.

Myös oman äänen kuuleminen ja kuunteleminen on monelle henkisesti haastavaa.

Olisi mahtavaa, jos laulunopiskelun polku etenisi siten, että ensin vakiinnutettaisiin hyvä äänenkäyttötapa, jonka jälkeen voitaisiin kokeilla esimerkiksi erikoisempia efektejä. Valitettavasti kaikilla opintopolku ei suju kuten Strömsössä, vaan ongelmia perustekniikassa saatetaan korjata vielä ammattilaisvaiheessa. Vaikuttaa siltä, että ehkä suurin työ laulunoppilaiden kanssa tehdään poisoppimisessa ja rentouttamisessa.

äänivalmennus, puhekoulutus, äänikurssi, äänitreeni, äänenlämmittely, äänihäiriö

Jähmeä ääni-identiteetti esteenä edistymiselle

-Tämä ei ole minun ääneni! Lauluoppilas sanoo ihmeissään. Hän on juuri laulanut noin oktaavin korkeammalta kuin koskaan aiemmin. Hänen laulunsa kimmeltää korkealla, koska hän uskaltautui käyttämään päärekisteriä, ilmanpaine oli sopiva ja hänen kehonsa oli riittävän rento. Ylä-äänten laulaminen tuntui – mitä ihmettä – helpolta.

Jos tunnistat tästä laulutuntini kuvauksesta itsesi, saatat olla osittain oikeassa. Vastaavia tilanteita sattuu nimittäin säännöllisesti. Löydämme laulunopiskelijoiden äänestä tutkimattomia puolia, ja niihin sopeutuminen henkisesti on osa oppimisprosessia.

Ihminen saattaa identifioida itsensä äänensä perusteella. Hän saattaa mieltää itsensä esimerkiksi korkea- tai  matalaääniseksi, tai jopa laulutaidottomaksi. Joskus mielikuvista pidetään kiinni jopa äänielimistön terveyden kustannuksella. Mieli ei aina tahdo ymmärtää tai hyväksyä uutta tietoa pureskelematta.

Jotkut saattavat ajatella, että äänenhallinta tuhoaa jotakin omintakeista. Osa ihmisistä ei halua edes kokeilla uusia tapoja laulaa. Ymmärrän että tällaiset tunteet kuuluvat vaiheeseen, kun tieto lisääntyy, mutta taidot eivät välttämättä seuraa perässä samaa tahtia. Ääni on monelle intiimi asia. Neuvojen vastaanottaminen herkällä alueella saattaa tuntua riskialttiilta.

Ota yhteyttä!

Ihmisääni on loputtoman kiinnostava aihepiiri. Älä jää yksin äänellisten haasteiden kanssa vaan kysy rohkeasti laulutuntia tai äänivalmennusta! 🙂 aura.maarit@gmail.com