Tässä kirjoituksessa kerron matkastani ”oman ääneni” löytämiseksi ja laajentamiseksi. Pohdin mikä, ja millainen, on laulajan oma ääni.
Oman äänen tärkeydestä pidetään palopuheita. Monet laulunopettajat kehottavat opiskelijaa laulamaan omalla äänellä. Mikä ihme on oma ääni? Eikö jokainen laulajan päästämä ääni ole ”oma ääni”. Tätä blogitekstiä kirjoittaessani kysyin muutamalta laulunharrastajalta heidän käsityksiään omasta äänestä. Vastauksissa toistui luonnollisuus ja vaivattomuus. Samaan suuntaan itsekin kallistun. Jos ajattelemme symbolisella tasolla, voimme ymmärtää oman äänen äänenkäytöksi, joka tuntuu mukavalta ja vaivattomalta, sekä kuulostaa laulajan korvaan miellyttävältä, ”omalta”. Omaa ääntä ei tarvitse hakea väkisin vääntämällä. Jokaisella meistä on oma, ainutlaatuinen anatomiamme! Kaksi ääntä ei koskaan kuulosta täysin samanlaiselta.
Oman ääni virtaa vaivattomasti
Mistä tietää käyttävänsä ”omaa ääntä”? Sanoisin, että tuntemukset ovat paras opastaja. Omalla äänellä laulaminen ja puhuminen tuntuu helpolta, suorastaan ihanalta!
Mitä äänielimistössä tapahtuu kun ihminen laulaa tai puhuu omalla äänellään?
-Äänentuotto tapahtuu mahdollisimman optimaalisella tavalla.
-Äänihuulisulku on tasapainoinen, ei liian puristeinen eikä vuotoinen.
-Ilmanpaine on sopiva.
-Turhat lihasjännitykset eivät rajoita äänen vapaata virtausta.
Kirkas vai tumma sointi?
Entä ääntöväylässä syntyvä sointi sitten? Onko parempi hakea ääneen tummuutta huulia törröttämällä ja kurkunpäätä laskemalla, vai etsiskellä kirkkautta hymyasetuksella? Jaa-a. Tämä oli yksi ”koulukuntia” erottavia kysymyksiä minun opiskeluaikanani. Tunsin tuolloin intuitiivisesti, että joskus harhauduttiin epäoleellisiin asioihin. Kentie syynä oli tiedon puute.
Ehkä omin sointi on keskitila tummentamisen ja kirkastamisen välillä. Luonnollinen sointi syntyy, kun huulet, kieli ja kurkunpää ovat rennon aktiiviset. Mutta ei ole väärin hakea ääneen erilaisia soundeja, jos sen osaa! On hyvä kuitenkin pitää lihasmuistissa rento perustekniikka.
Äänellä voi leikitellä
Oma ääni ei ole maailman vakavin asia. Laulaminen on nautintoa ja leikkiä. Kun laulaja tuntee ja hallitsee instrumenttinsa, hän voi käyttää sitä monin tavoin. Samasta laulajasta voi irrota, korkeat ja matalat äänet, tummat ja kirkkaat sävyt, voimakas ja hempeä ote, sekä monenlaiset tunneilmaukset ja fraseeraukset jazzista rockiin. Oikeastaan ainoat rajoitteet uusien tyylien ja äänenkäyttötapojen opiskelulle on aika, energia ja jossain määrin raha.
Olen joskus itsekin tuuminut, mikä eri laulutavoistani se minun omin ääneni. Onko oma ääneni oopperamainen, hennon kuulas vai rouhean matala? Vastaus kuuluu: Olen tasapainossa sen kanssa, että minun omasta äänestäni on moneksi.
Äänialan laajentamisessa voi olla apuna Laajenna äänialaasi-videokurssini.
Haasteet oman äänen löytämisessä
Moni ihminen on tilanteessa, jossa laulaminen tai puhuminen on kaukana vaivattomasta tai nautinnollisesta. Ääni ei tunnu kestävän työn ja vapaa-ajan haasteita. Rennon, soivan äänen löytäminen omin keinoin voi olla mahdotonta. Ominpäin harjoittelu voi johtaa pelkästään haitallisten äänenkäyttötapojen vahvistumiseen. Huonosti toimivien äänenkäyttötapojen kehittäminen paremmiksi on pätevälle ammattilaiselle arkipäivää.
Myös oman äänen kuuleminen ja kuunteleminen on monelle henkisesti haastavaa.
Olisi mahtavaa, jos laulunopiskelun polku etenisi siten, että ensin vakiinnutettaisiin hyvä äänenkäyttötapa, jonka jälkeen voitaisiin kokeilla esimerkiksi erikoisempia efektejä. Valitettavasti kaikilla opintopolku ei suju kuten Strömsössä, vaan ongelmia perustekniikassa saatetaan korjata vielä ammattilaisvaiheessa. Vaikuttaa siltä, että ehkä suurin työ laulunoppilaiden kanssa tehdään poisoppimisessa ja rentouttamisessa.
Jähmeä ääni-identiteetti esteenä edistymiselle
-Tämä ei ole minun ääneni! Lauluoppilas sanoo ihmeissään. Hän on juuri laulanut noin oktaavin korkeammalta kuin koskaan aiemmin. Hänen laulunsa kimmeltää korkealla, koska hän uskaltautui käyttämään päärekisteriä, ilmanpaine oli sopiva ja hänen kehonsa oli riittävän rento. Ylä-äänten laulaminen tuntui – mitä ihmettä – helpolta.
Jos tunnistat tästä laulutuntini kuvauksesta itsesi, saatat olla osittain oikeassa. Vastaavia tilanteita sattuu nimittäin säännöllisesti. Löydämme laulunopiskelijoiden äänestä tutkimattomia puolia, ja niihin sopeutuminen henkisesti on osa oppimisprosessia.
Ihminen saattaa identifioida itsensä äänensä perusteella. Hän saattaa mieltää itsensä esimerkiksi korkea- tai matalaääniseksi, tai jopa laulutaidottomaksi. Joskus mielikuvista pidetään kiinni jopa äänielimistön terveyden kustannuksella. Mieli ei aina tahdo ymmärtää tai hyväksyä uutta tietoa pureskelematta.
Jotkut saattavat ajatella, että äänenhallinta tuhoaa jotakin omintakeista. Osa ihmisistä ei halua edes kokeilla uusia tapoja laulaa. Ymmärrän että tällaiset tunteet kuuluvat vaiheeseen, kun tieto lisääntyy, mutta taidot eivät välttämättä seuraa perässä samaa tahtia. Ääni on monelle intiimi asia. Neuvojen vastaanottaminen herkällä alueella saattaa tuntua riskialttiilta.