Laulunopetus on perinteisesti perustunut mielikuviin ja kehotuntemuksiin. Yksi syy tähän lienee se, että ihmisäänen tieteellinen tutkimus on melko uusi ilmiö, eikä tietoa äänen fysiologiasta ole juuri ollut saatavilla.
Laulaminen ja itseasiassa kaikki äänentuotto ovat useiden lihasten yhteispeliä. Kaikkiin laulamisessa tarvittaviin lihaksiin ei ole tiedostettavissa olevaa sensoris-motorista yhteyttä. Äänielimistöä on vaikea käskyttää pelkän tietämyksen avulla. Esimerkiksi äänihuulet sijaitsevat kehomme sisällä, ja meidän on hankalaa saada niihin suoraa yhteyttä. Monet asiakkaat eivät laulutunnille tullessaan edes tiedä missä äänihuulet ovat.
Koska harva kykenee tietoiseen lihaskontrolliin, tarvitaan muita työkaluja. Mielikuvat, kehotuntemukset ja tunnereaktiot voivat ohjata laulajaa kohti optimaalista äänentuottoa ja toimivaa laulutekniikkaa. Laulunopiskelijoita on monenlaisia, ja eri ihmisiä auttavat eri oppimismenetelmät.
Voi olla, että mielikuvien käyttäminen tekee koko laulamisprosessista innoittavamman. Laulaminen ei ole pelkkä tekninen suoritus, vaikka puhtaan tekniselle harjoittelullekin on aikansa ja paikkansa. Mielikuvien avulla saamme käyttöömme mielikuvituksen ja tunteiden voiman!
Laulaminen ei ole pelkkää tekniikkaa. Lauluääni on ilmaisun väline. Laulaessamme me kerromme tarinoita, välitämme erilaisia tunnelmia ja ilmaisemme tunteita. Esimerkiksi oopperassa tai musikaalissa laulaja on osa tilanteiden ja ihmiskohtaloiden kudelmaa.
Tee kanssani kolme ääniharjoitusta mielikuvitusta apuna käyttäen 🙂