Katsaus äänitieteeseen: Interaktio ja impedanssi – ääntöväylän sopiva ahtauttaminen parantaa äänihuulivärähtelyä

HUOM. Maarit Aura on siirtänyt palvelunsa Helsinkiin 1.1.2024. Tervetuloa laulutunnille tai äänivalmennukseen Helsingin keskustaan, Kamppiin! Ryhmäkoulutuksia Aura pitää myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Otathan yhteyttä meilitse: aura.maarit(at)gmail.com.

Puolisulkuharjoitukset ovat vakiintuneet osaksi laulutuntien ja äänivalmennusten opetussisältöä. Puolisulku- eli semiokluusioharjoituksiin kuuluvat mm. nasaalikonsonanteilla tehtävät harjoitukset sekä erilaiset päristelyt. Ilmiö puolisulkuharjoitusten takana voi vaikuttaa vaikeaselkoiselta, mutta on äänentuoton kannalta äärimmäisen tärkeä. Kun ääntöväylään aiheutetaan sopiva ahtauma, äänihuulivärähtely kohenee. Mikäli tämän blogikirjoituksen ymmärtäminen tuntuu haastavalta, älä säikähdä. Saat puolisulkuharjoitusten edut ottamalla ne osaksi rutiineitasi.

Ääni-instrumentin kolme toiminnallista osaa

Äänielimistö koostuu kolmesta toiminnallisesta osasta: 1. voimanlähde hengityselimistö, 2. äänilähde äänihuulet ja 3. resonaattori ääntöväylä. Hengityksen tuottama ilmavirta siis toimii äänentuoton energialähteenä. Ääni syntyy kurkunpäässä sijaitsevissa äänihuulissa. Ääntöväylä on ontelosto äänihuulilta huulille ja sieraimiin. Ääntöväylässä syntyvät mm. laulussa tarvittavat erilaiset äänensävyt ja ääntöväylän alueella sijaitsevilla artikulaatioelimillä artikuloidaan tekstiä. Kolme edellä mainittua äänielimistön osaa eivät nykytiedon mukaan toimi erillään toisistaan, vaan ovat vuorovaikutuksessa keskenään, ja vaikuttavat toisiinsa. Tätä sanotaan interaktioksi.

impedanssi, väylätuki, ääntöbalanssi, laulutunnit helsinki, laulutunnit helsingissä, laulunopetus helsinki, äänivalmennus helsinki, puhekoulutus helsinki, äänivalmennus helsingissä,

Ääntöväylän ja äänihuulten vuorovaikutus

Oletko vielä mukana? Nyt edetään haastavampaan osuuteen 🙂 Ääntöväylä vaikuttaa äänihuulivärähtelyyn kahden eri mekanismin kautta. Ääntöväylän ja äänilähteen (äänihuulet) vuorovaikutusta on siis kahdenlaista, akustista ja mekaanista. Akustisella interaktiolla (vuorovaikutuksella) tarkoitetaan ääntöväylän vaikutuksia ns. glottaaliseen ilmavirtauspulssiin eli siihen ilmavirtaukseen, joka purkautuu äänihuulten välistä niiden värähdellessä. Ääntöväylän resonanssit eli formantit vaikuttavat niinikään äänihuulivärähtelyyn. (Akustis-) mekaaninen interaktio tarkoittaakin äänihuulten ylä- ja alapuolisen tilan resonanssien vaikutuksia äänihuulivärähtelyyn.

Ääntöväylän ahtauttaminen parantaa impedanssia

Kun äänihuulet värähdellessään jaksottavat ääniraosta purkautuvaa ilmavirtaa, ilmanpaine äänihuulten ala- ja yläpuolella ja äänihuulten välissä vaihtelee. Ilma virtaa keuhkoista ääniraon kautta nieluun ja ulos suuaukosta. Ilmavirta kohtaa tällä matkalla vastuksia. Äänirako eli glottis on läpimitaltaan pikkuruinen, joten sen vastus keuhkoista tulevalle ilmavirralle on suuri. Ääntöväyläputki aiheuttaa vastusta, joka vaikuttaa äänihuulivärähtelyyn. Ääntöväylässä sijaitsee”esteitä” ja erikokoisia osia, jotka vaikuttavat ilmanpaineen kulkuun ääntöväylässä. Osa ilmanpaineesta kulkeutuu ääntöväylästä ulos, mutta osa kohdistuu takaisin äänilähteeseen aiheuttaen muutoksia sekä äänilähteessä että ääntöväylässä. Tätä ääntöväylän vastusta kutsutaan impedanssiksi. (Impedanssi = taajuusriippuva vastus, suhdeluku paineen ja virtauksen välillä). Ääntöväylän akustiikan vaikutus tulee ilmeiseksi silloin, kun ääntöväylän vastus ilmavirtaukselle kasvaa. Tämä tapahtuu esimerkiksi suljettujen (b, d, g, r) ja puolisuljettujen (i, y, u, v, z, m, n, ng) äänteiden aikana.

Sopiva vastus

Optimaalinen äänentuotto syntyy silloin, kun ääntöväylän ja äänihuulten vastus ovat sopivassa suhteessa keskenään. Koska impedanssi tarkoittaa suhdelukua paineen ja virtauksen välillä, sen kasvattaminen onnistuu joko ääntöväylän ilmanpainetta kasvattamalla tai ilman virtauksen nopeutta hidastamalla. Impedanssin määrä on riippuvainen siitä, kuinka pitkän matkan tai kapean väylän läpi ilmanpaine joutuu kulkemaan. Ääntöväylän pidentäminen kurkunpäätä laskemalla tai kapeuttaminen epilaryngeaaliputkea ahtauttamalla lisäävät ilmamassan vastusta, eli parantavat impendanssia.

Positiivinen ja negatiivinen reaktanssi

 Inertanssi (positiivinen reaktanssi) tukee äänihuulivärähtelyä. Tuolloin ilmanpaine äänihuulten yläpuolella hidastaa ääniraon avautumista. Ääniraon sulkeutuessa yläpuolinen paine on pienempi ja edistää ääniraon sulkeutumista. Positiivinen reaktanssi myös laskee kynnyspainetta ja muotoilee virtauspulssia niin, että yläsävelet voimistuvat ja äänenvoimakkuus lisääntyy muutamalla desibelillä.

Reaktanssi voi olla myös negatiivista. Negatiivinen reaktanssi (kapasitanssi) haittaa äänentuottoa. Negatiivisen reaktanssin vallitessa äänirako pyrkii jäämään auki, koska tällöin äänihuulten yläpuolinen paine on pieni glottiksen avautuessa ja suuri sen sulkeutuessa.

Interaktion hyödyntäminen laulamisessa

Akustis-mekaanisen vuorovaikutuksen soveltaminen laulamiseen on laulajille tuttua, vaikkakin ilmiö harvoin selitetään laulunopiskelijalle tieteellistä sanastoa käyttäen. Harjaantuneen laulunopettajan korva oletettavasti erottaa hyvän interaktion ja pyrkii sen toteuttamiseen vaistonvaraisesti.

Akustis-mekaanisen vuorovaikutuksen määrää voi säädellä vaihtelemalla adduktion tiiviyttä, kurkunpääputken läpimittaa tai perustaajuutta. Epilaryngaaliputken suhteellinen ahtauttaminen mm. sopivalla kurkunpään laskulla ja/tai nielun avartamisella nostaa ääntöväylän vastusta eli inertiivistä reaktanssia, joka voi myös tehostaa äänihuulivärähtelyä. Epilaryngaaliputken ahtauttaminen stabiloi äänihuulivärähtelyä ja laskee kynnyspainetta ja törmäyspainetta. Kun epiglottaalinen alue äänihuulista kurkunkanteen on sopivan ahdas, se toimii kuin trumpetin suukappale – sovittaa suuren huulivastuksen instrumenttiputken pienempään vastukseen. Tämä kasvattaa äänen kantavuutta ilman lisäkuormitusta.  Epilaryngeaaliputken kaventaminen liittyy kevyessä musiikissa twang-käsitteeseen ja klassisessa laulussa ring-käsitteeseen. Ääntöväylään voidaan myös pyrkiä luomaan kapeikkoja, mm. kielen avulla.

Reaktanssilla on yhteys ääntöväylän resonansseihin. Resonanssin alapuolella reaktanssi on positiivista, eli se kasvaa aina resonanssitaajuuteen saakka, mutta heti, kun resonanssitaajuus saavutetaan, reaktanssi sukeltaa negatiiviseksi. Tätä voi käytännössä havainnollistaa tekemällä sävelkorkeusliukuja putkeen. Kun f0 (eli perustaajuus) on F1:n (eli ääntöväylän ensimmäisen resonanssin ns. formantin) alapuolella, putki antaa tukea, mutta kun f0 saavuttaa F1:n tai menee sen yli, tuki katoaa, on kuin putkea ei enää olisi huulilla ollenkaan.

Väylätuki

Hengitystuki on useimmille laulajille tuttu käsite. Kuitenkin myös ääntöväylä tukee äänentuottoa. (Ääntö)väylätuki on laulajan kokemus siitä, että ääntöväylä antaa tukea. Väylätuki voidaan ymmärtää tuntoaistimukseksi riittävän voimakkaasta positiivisesta reaktanssista eli hyvästä interaktiosta äänilähteen ja suotimen välillä väylässä. Väylätuki hidastaa ilmavirtausta. Se myös lisää äänen voimakkuutta ja kuuluvuutta sekä stabiloi rekisterisiirtymiä. Väylässä on suuri positiivinen reaktanssi silloin, kun F1 (tai F2) on riittävän lähellä perustaajuutta tai, kun epilaryngeaaliputki on sopivan ahdas ja tarjoaa positiivisen reaktanssin laajalla taajuusalueella. Positiivinen reaktanssi helpottaa äänihuulivärähtelyä alentamalla äännön kynnyspainetta eli alinta painetta, jolla äänihuulet lähtevät värähtelemään ja värähtely pysyy yllä.

Ääntöbalanssi – adduktion ja ilmanpaineen suhde

Impedanssin yhteensovittamisen avulla voidaan kehittää ääntöbalanssia, eli adduktion ja ilmanpaineen sopivaa suhdetta. Impedanssi edesauttaa taloudellista äänentuottotapaa. Äänihuulten yläpuolella olevan paineen kasvu estää äänihuulia painumasta liian tiukasti yhteen, mikä estää hyperfunktionaalista (puristeista) äänentuottoa. Jotta äänihuulivärähtely olisi mahdollista paineen lisääntyessä, vaaditaan adduktion lisäämistä, mikä auttaa hypofunktionaalisen (vuotoisen) äänentuoton estämisessä.

Puolisulkuharjoitukset apuna optimaalisen äänentuoton kehittämisessä

Positiivista reaktanssia voidaan kehittää semiokluusio-, eli puolisulkuharjoitteiden avulla. Puolisulkuharjoituksissa ääntöväylää ahtautetaan mm. huulitäryn, nasaalien ja putkiin ääntämisen avulla, jolloin ilmanpaine ääntöväylässä kasvaa. Ääntöväylän resonanssien aiheuttamat värähtelytuntemykset kasvojen alueella voivat kasvaa. Ne taas toimivat palautesignaaleina optimaalisesta äänentuotosta. Laulunopiskelija saa ääntöväylää ahtauttavien harjoitusten aikana kokemuksen ääntöväylän tukevasta vaikutuksesta, eli väylätuesta. Tämä tuntemus pyritään siirtämään harjoituksesta muuhun äänenkäyttöön. Ammattimaisen laulukoulutuksen tarkoitus on oppia pitämään yllä positiivista reaktanssia laajalla sävelkorkeusvaihtelualueella. Toki asiaa ei välttämättä sanoiteta näillä käsitteillä, vaan laulunopettajat operoivat havainnollistamalla asiaa. Yksityiskohtaiset kuvaukset huuli- ja kielitäryyn löydät ainakin Ääniharjoitus päivässä– ja Laajenna äänialaasi -verkkokursseista sekä maksuttomasta äänenlämmittelystä puhujille. 

Lähteitä

Aura, M. (2023). Imposto, pääresonanssi, laulajan ilme : laulupedagogisten käsitteiden fysiologiset ja akustiset selitykset. Tampereen yliopisto.

Laukkanen, A.-M. & Laine, U. K. (2020). Katsaus vuorovaikutukseen ääntöväylän ja äänilähteen välillä. Puhe Ja Kieli, 1, 83–97. https://doi.org/10.23997/pk.95502

Laukkanen, A.-M. & Leino, T. (1999). Ihmeellinen ihmisääni. Helsinki: Gaudeamus.

Titze, I. R. (2008). Nonlinear source-filter coupling in phonation : Theory. The Journal of the Acoustical Society of America, 123(5), 2733–2749. https://doi.org/10.1121/1.2832337

Titze, I. R. & Story, B. H. (1997). Acoustic interactions of the voice source with the lower vocal tract. The Journal of the Acoustical Society of America, 101(4), 2234–2243. https://doi.org/10.1121/1.418246

Titze, I. R. & Verdolini Abbott, K. (2012). Vocology : the science and practice of voice habilitation. Salt Lake City: Center of Voice and Speech.

Vainio, M., Palo, P., Aalto, D. & Laine, U. (2009). Lähde ja suodin – puheentuoton akustiikasta ja sen mallintamisesta. Teoksessa Aaltonen, O., Aulanko, R., Iivonen, A., Klippi, A. & Vainio, M. (toim.), Puhuva ihminen – Puhetieteiden perusteet (1-2. painos). Helsinki: Otava.

Katso video formanteista!

Kirjoittaja on musiikin maisteri (pääaine laulupedagogiikka) sekä filosofian tohtori (pääaine vokologia).

Väitös: Kasvolihakset voivat auttaa hyvän laulutekniikan saavuttamisessa

Laulupedagogisten käsitteiden mystinen maailma selitettynä – Nenä kontrollipaneelina

Laulutekniikan oppiminen auttaa hallitsemaan ääntä ja mahdollistaa musiikin tulkitsemisen monipuolisesti ja vakuuttavasti. Laulutekniikan opiskelu voi kuitenkin tuntua haastavalta, eikä asiaa auta laulunopettajien käyttämä kryptinen kieli. Laulunopetus on perinteisesti perustunut mielikuviin, kehotuntemuksiin ja laulunopettajan matkimiseen. Laulunopettaja saattaa esimerkiksi neuvoa oppilasta hämmästymään, suuntaamaan äänen kauas, kokemaan imun tunnetta tai tuntemaan juuret maassa.

Vaikeatulkintaiset käsitteet

Fokus, tuki, peittäminen, äänen sijoittaminen, miksti, maski, ylimeno, äänen sisäänhengittäminen… Laulupedagogiikkaan sisältyy valtava määrä mitä mielikuvituksellisempia, joskus vaikeasti tulkittavia käsitteitä. Useilta laulunopetuksessa käytettäviltä käsitteiltä puuttuu määritelmä. Tämä voi johtua siitä, että tutkittu tieto ihmisäänen toiminnasta on levinnyt vasta viimeksi kuluneina vuosikymmeninä. Yhteisten käsitteiden puute voi aiheuttaa epäselvyyksiä ja vaikeuttaa kommunikointia opiskelijoiden ja eri ammattiryhmien välillä. Vokologi, laulunopettaja, äänivalmentaja MuM Maarit Aura avaa vokologian alan väitöskirjassaan laulupedagogisia käsitteitä äänitieteen menetelmin. Hän on tutkinut, mitä kehossa tapahtuu, kun laulaja toteuttaa jotakin laulupedagogista käsitettä.

Laaja käsitteiden kirjo

Tutkimusprosessin alussa selvitettiin suomalaisten laulunopettajien eniten käyttämät laulupedagogiset käsitteet kyselytutkimuksen avulla. Avoimessa vastauskentässä nousi esiin 124 käsitettä. Tästä voidaan päätellä, että laulupedagogiikan käsitteistö on laaja ja kirjava. Suosituin käsite oli hengitystuki. Seuraavaksi suosituimmat käsitteet nielutila, äänen ydin, inhalare la voce, sijoittaminen ja resonanssi saivat selvästi vähemmän ääniä.

Tutkimuksen seuraavassa vaiheessa selvitettiin nasofiberoskopian avulla, mitä laulajien nielussa ja kurkunpäässä tapahtuu heidän toteuttaessaan tiettyjä laulupedagogisia käsitteitä. Tarkempaan tutkimukseen valikoitui käsitteitä, jotka yhdistetään tuntemuksiin pään ja kasvojen alueella. Näitä käsitteitä ei ole juuri tutkittu aiemmin.

Laulajan ilme

Laulajan ilme valikoitui tarkasteltavaksi käsitteeksi tutkimusryhmän havaittua, että useat klassiset laulajat levittävät sieraimiaan ja kohottavat poskipäitään laulaessaan. Nasofiberoskopia osoitti, että ”laulajan ilme” laajentaa äänirakoa.

Tutkimustulokset viittaavat siihen, että laulajan ilme auttaa tuottamaan pää-ääntä, jolle on ominaista äänihuulten kevyt lähentäminen toisiaan kohden. Tasapainoinen äänihuulten adduktio on ääniergonomian kannalta turvallinen, joten laulajan ilme voi vähentää äänioireilua ja estää äänihäiriöiden syntymistä. Laulajat voivat hyödyntää nenän ja kasvojen lihasten ja kurkunpään välisiä yhteyksiä välttääkseen kovaa äänenaluketta ja puristeista äänentuottoa.

Imposto ja pääresonanssi

Imposto viittaa ilmanpaineen aistimukseen tai myötäsyntyisen resonanssivärähtelyn aiheuttamaan tuntemukseen nenänvarressa. Sitä on kuvailtu mm. satula-tuntemuksena nenänvarressa, tai tunteena, kuin sävel alkaisi kurkunpään sijasta nenäontelossa. Pääresonanssi puolestaan voidaan määritellä värähtelyn tunteeksi päässä ja otsassa tai kuulokuvaksi äänen kirkkaudesta.

Nasofiberoskopiatutkimuksessa havaittiin, että pääresonanssi ja imposto kaventavat epilaryngeaaliaukkoa. Kaventunut epilaryngeaaliputki yhdessä laajan nielutilan kanssa muodostavat laulajanformantin, joka auttaa ääntä kantamaan orkesterin yli. Tutkimuksen perusteella pääresonanssi ja imposto näyttävät liittyvän nielun ja epilaryngeaaliputken säätelyyn tavalla, joka voi lisätä äänen kantavuutta taloudellisesti.

Nenä kontrollipaneelina

Kolmella nenään, kasvoihin ja päähän liittyvällä käsitteellä on siis tutkitusti vaikutuksia kurkunpään ja nielun toimintaan. Tutkimus osoittaa, että nenän ja ääntöväylän alueella olevia hengitykseen liittyviä lihasyhteyksiä voidaan hyödyntää laulamisessa. Kasvojen lihastoimintojen käytöstä laulamisessa ja tiettyjen pedagogisten käsitteiden yhteydestä näihin lihastoimintoihin ei ole ollut tieteellistä näyttöä. Nenän voidaan ajatella olevan tietynlainen kontrollipaneeli, jolla säädetään kurkunpään asetuksia. Kasvojen lihasten avulla lauluääntä voidaan säätää kantavammaksi ja äänentuottoa ergonomisemmaksi.

On mahdollista, ettei nenän ja kasvolihasten asemaa laulamisessa ei ole kunnolla ymmärretty. Yksi syy nenän jäämisestä vähälle huomiolle saattaa olla pelko nasaalisesta äänentuotosta. Laulajan ilme, imposto ja pääresonanssi eivät kuitenkaan viittaa nasaaliin ääneen, eli äänentuottoon, jossa nenäportti on liian auki. Viimeaikaisissa tutkimuksessa sopivalla nenäportin avaamisella on kuitenkin havaittu myös myönteisiä vaikutuksia (Echternach, ym., 2021; Havel ym., 2021; Vampola ym., 2020, 2021)

Käsitteiden vastine kehossa

Kolmen tutkitun laulupedagogisen käsitteen – laulajan ilme, pääresonanssi ja imposto – aiheuttivat muutoksia laulajien kehossa. Tämän ja aiempien tutkimusten perusteella voidaan päätellä, että useilla laulajien käyttämillä, mielikuviin ja tuntemuksiin perustuvilla käsitteillä on mitattavissa oleva vaikutus laulajan kehoon. Laulajan kokema tuntemus ei kuitenkaan aina vastaa sitä, mitä hänen kehossaan todellisuudessa tapahtuu. Esimerkiksi tuntemus pään värähtelystä näyttää liittyvän sopivaan äänihuulten lähentymiseen ja niiden yläpuolisen putken kaventamiseen, joilla säädellään sekä ääntöväylän resonansseja että inertiaa, joka voi auttaa äänihuulivärähtelyä itseään.

Holistinen laulunopetus

Nykyään ollaan siirtymässä holistiseen laulunopetukseen. Tehokas laulunopetus ottaa huomioon oppilaan eri olemuspuolet. Vaikka äänentuottoa ymmärretään aina vain paremmin, mielikuvilla on edelleen paikkansa äänikoulutuksessa. Mielikuviin perustuva ja mekanistinen opetustapa eivät sulje toisiaan pois, vaan niitä yhdistämällä voidaan saavuttaa paras oppimistulos. Oppimistapahtuma voisi edetä esimerkiksi siten, että ensin opeteltava asia selitään oppilaalle. Sen jälkeen opeteltavaa asiaa konkretisoidaan erilaisilla harjoituksilla, opettajan esittämällä äänellisellä mallilla tai mielikuvilla.

Tieteellistä tietoa laulamisesta suomeksi

Tieteellistä tietoa laulamisesta ja ihmisäänestä on ollut hyvin vähän saatavilla suomeksi. Juuri julkaistu väitöskirja on laaja tieteellinen selvitys laulamisen fysiologiasta ja laulutekniikoista. Yhteenveto antaa selityksen useille kymmenille laulupedagogisille käsitteille. Väitöskirja on kirjoitettu suomeksi, jotta se palvelisi mahdollisimman montaa suomalaista lauluharrastajaa, laulunopiskelijaa sekä äänenkäytön ja musiikin ammattilaista. Väitöskirja löytyy suurimpien kaupunkien  kirjastoista.

Väitöstilaisuus perjantaina 15. syyskuuta

Musiikin maisteri Maarit Auran vokologian alaan kuuluva väitöskirja Imposto, pääresonanssi, laulajan ilme – Laulupedagogisten käsitteiden fysiologiset ja akustiset selitykset tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa perjantaina 15.9.2023 klo 13.00 (Pinni B1096, Kanslerinrinne 1, Tampere). Vastaväittäjänä toimii musiikin tohtori Päivi Järviö / Sibelius-Akatemia. Kustoksena toimii professori Anne-Maria Laukkanen / Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Tampereen yliopisto.

Tutustu väitöskirjaan. <https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2957-0 >

Seuraa väitöstilaisuutta etäyhteydellä. <https://tuni.cloud.panopto.eu/Panopto/Pages/Sessions/List.aspx?folderID=5400fd69-f358-4f62-b1f2-b067008dd6a2 >

Youtubekanava: https://www.youtube.com/MaaritAuraOfficial/

Facebookprofiili: https://www.facebook.com/laulunopettajaMaaritAura

Nasofiberoskopiassa viedään videokameraan kiinnitetty ohut taipuisa kuituoptinen tähystin sierainten kautta nenäonteloon ja eteenpäin nieluun.

Voiko itselleen tehdä värianalyysin – sovellukset ja someryhmät

Edellisessä tekstissä käytiin läpi värivuodenajat alakategorioineen. Nyt kerron, miten värianalyysi tehdään ja mitä menetelmiä on olemassa itseanalysointiin. Tämä teksti on siis edellistä, tietopainotteista videota henkilökohtaisempi. Jos haluat nähdä, mitkä värit 12 eri värityypeille sopivat, katso video.

Miksi värianalyysi

Kun tietää, mitkä sävyt itselle sopivat, säästää aikaa ja rahaa. Monet ihmiset hankkivat itselleen hyvin istuvia vaatteita intuitiolla, tai hyvällä värisilmällä. Kun tietää itselleen sopivat sävyt, on helpompi koota aikaa kestävä puvusto, meikit ja asusteet. Minä olen kokeillut monenlaisia tyylejä ja värejä, eivätkä kaikki niistä suinkaan ole imarrelleet minua. Olen tehnyt lukuisia hutiostoksia sekä vaatteiden että meikkien suhteen. Rahaa on mennyt hukkaan. Olisinpa ollut kartalla itselleni sopivista väreistä jo teininä!

Ammattilaisen tekemä ”draping”

Ammattilaisen tekemässä värianalyysissa kaulalle asetetaan eri värisiä kankaita, ja sävyjen vaikutusta ihoon arvioidaan. Tästä prosessista, jota kutsutaan englanninkielisessä materiaalissa nimellä ”draping”, löytyy runsaasti videoita youtubesta. Värianalyysiin on syytä mennä meikittä. Oletan, että meikki lisää esimerkiksi värikylläisyyden tai intensiteetin vaikutelmaa, ja näin ollen analyysi voi mennä pieleen. Toisaalta meikin avulla voidaan saada sellainen asu sopimaan, joka ei aivan parhaiten osu omaan sävytykseen.

Itseanalyysi

Painotan etten ole värianalyysiammattilainen. Olen kiinnostunut asiasta ja tutkiskellut aihepiiriä eri vuosikymmeninä. Minulle ei ole koskaan tehty värianalyysia kasvotusten. Olen koittanut selvittää värivuodenaikaani arvioimalla itse itseäni. Aloitin tutkimusmatkan lukemalla kirjoja aiheesta ja tutustumalla materiaaliin netissä. Olen asettanut erivärisiä kankaita kasvojeni lähelle ja arvioinut niiden vaikutusta ihooni. Olen ottanut tästä prosessista kuvia, ja jatkanut tarkastelua kuvien avulla.

Värianalyysisovellukset

Digitaaliset kokeilut aloitin canvan avulla. Asetin kasvojeni ympärille eri värisiä palkkeja ja ympyröitä. Sittemmin olen kokeillut eri värianalyysisovelluksia. Käyttökelpoisimmiksi olen todennut Dressikan ja My Best Colors-sävelluksen. Dressikan mukava puoli on, että siinä voi sovittaa kuvaansa erivärisiä vaatteita, meikkejä tai hiusvärejä vuodenaikapalettien mukaisesti. My Best Colors-sovelluksessa puolestaan voi luoda oman väripaletin, ja kokeilla eri vuodenaikojen paletteja kasvojaan vasten. Sovelluksen avulla voi selvittää, kuuluuko oman vaatteen väri johonkin neljästä värivuodenajasta.

Sovellukset analysoivat yksittäisiä pikseleitä mekaanisesti, eivätkä arvioi värisävyjen istuvuutta ihmissilmän tavoin. Sovellusten antamiin vastauksiin ei voi täysin luottaa, vaan niihin kannattaa suhtautua hauskana leikkinä tai kiinnostavana kokeiluna.

värianalyysisovellus, värivuodenaika, dressika,
Värianalyysin tekemistä ja värisävyjen kokeilua Dressikalla. Jos haluat nähdä lisää kuvia värianalyysisovelluksista, katso video youtubekanavaltani. (Linkki alla).

Someryhmät

Olen myös postannut kuviani somen värianalyysiryhmiin. Someryhmissä aiheesta innostuneet ihmiset arvioivat toistensa värivuodenaikoja alaluokkineen. Ryhmissä myös keskustellaan siitä, mitkä värit kullekin parhaiten sopivat. Tätäkään tapaa ei voi pitää luotettavana, koska kyseessä ovat harrastelijat. Esimerkiksi minulle on ehdotettu jokaisen neljän värivuodenajan alaluokkia.

Etävärianalyysi ja sen haasteet

Ammattimainen värikonsultti on analysoinut minut muutaman kuvani perusteella eräässä someryhmässä. Tämä oli mielenkiintoista, mutta mieleeni jäi kuitenkin kytemään epäilys digitaalisen analyysin luotettavuudesta. Suurimpana haasteena koen valokuvan ottamisen. Asiakkaan tulisi kyetä ottamaan itsestään kuva, jossa hänen värisävynsä näkyvät täysin autenttisina. Olen itseäni kuvatessani ja sovelluksilla leikkiessäni huomannut, että tällaisen kuvan ottaminen on erittäin hankalaa.

Pilvinen sää tai varjoisa tila aiheuttavat kasvoille viileämmän sävyn kuin aurinkoinen sää. Varjossa otettu kuva on yleensä tuottanut sovelluksissa ja someryhmissä vastaukseksi viileän värivuodenajan (talven tai kesän) ja auringossa otettu lämpimän värivuodenajan (yleensä syksyn ja harvemmin kevään). Valotus saattaa häiritä sävyn (hue) lisäksi myös kontrasteja (värikylläisyys, chroma) ja tummuusastetta (väriarvo, value), esimerkiksi siten, että varjossa tukka ja silmät näyttävät tummemmilta.

Makuasioita

Mietin, kuinka paljon värianalyysissa on kyse ”makuasiosta”. Suuret linjat lienee helppo nähdä, mutta valinta voi olla vaikea läheisten kategorioiden välillä. Otetaan esimerkiksi keskiruskea brunette, jolla on neutraalihko mutta lämpimään kallellaan oleva sävytys. Missä kohtaa janaa pehmeä syksy muuttuu tummaksi syksyksi? Milloin ihmisen katsotaan olevan tarpeeksi kirkas kirkkaaksi kevääksi? Sama valinnan vaikeus pätee vaikkapa tummahko kesä – viileä talvi -akselilla.

Persoonan vaikutus

Myös henkilön persoona voinee vaikuttaa analyysiin. Väri ei ole pelkkä väri, väri on energiaa. Hyvin rämäpäiselle, voimakkaalle naiselle saattaisi tuntua arveluttavalta antaa tulokseksi pastellisävyissä viihtyvä vaalea kesä. Sisäänpäin kääntynyt, arka ihminen voisi puolestaan kokea olonsa oudoksi pirteissä kirkkaan kevään sävyissä. Huomioiko värianalyysin tekijä persoonan analyysissaan?

Ympäristön vaikutus

Eräs asia, jota itse mietin, on se, kuinka paljon kansallisuus ja konteksti vaikuttavat värianalyysiin. Suomessa eläneenä ihmisenä pidän itseäni melko tummana, vaikka hiukseni ovat ”vain” keskiruskeat. Kun olen osallistunut keskusteluihin kansainvälisissä ryhmissä, minut on usein arvioitu vaaleammaksi ja pehmeämmäksi kuin olen itse ajatellut itseni. Adjektiivit ”tumma” ja ”vaalea” voivat kaiketi tarkoittaa melko eri näköistä olemusta esimerkiksi Suomessa ja Espanjassa.

Värianalyysiin Tampereella

Haluaisin käydä värianalyysissa ammattilaisella, mutta täytyy sanoa, että tieto on lisännyt tuskaa ja olen tullut hieman krantuksi. En ole nettihaulla löytänyt kotipaikkakunnaltani ammattilaisia, jotka tekisivät muita kuin neljän vuodenajan analyyseja. Saamani palautteen perusteella värivuodenaikani ei ole ihan itsestäänselvä, vaan saatan hyvinkin osua melko ”neutraaliin” kategoriaan. Näin ollen toivoisin ammattilaiselta laajaa osaamista sekä kärsivällistä ja ennakkoluulotonta perehtymistä juuri minun värisävyihini. Jos tunnet kuvaustani vastaavan värianalyytikon järkevän matkan päästä Tampereelta, tai Helsingistä, vinkkaa ihmeessä. (maarit.aura at gmail.com)

Esiintyjän väripaletti – asiaa värianalyysista

Värit viestivät. Värit välittävät tunnelmia. Esimerkiksi, oranssi ja keltainen mielletään yleensä iloisiksi, kepeiksi väreiksi. Sininen on rauhallinen väri, harmaa on hillitty, ruskea maanläheinen ja arkinen. Eri tahot, kuten puolueet ja yritykset ovat valinneet teemavärin, joiden toivotaan herättävän sopivia mielikuvia. Esiintyjänkin kannattaa uhrata hetkinen esiintymisasunsa värin miettimiseen. Tapahtuman luonnetta kannattaa pohtia. Millaisen mielikuvan haluat itsestäsi ulkoasun avulla antaa ja millaisia tunteita haluat esiintymiselläsi välittää? Esiintyisitkö alasi asiantuntijana pastellisävyisessä rimpsumekossa? Kävisikö esimerkiksi kirkkaanpunainen pikkumekko hautajaisiin? Pukisitko hilpeälle synttärikeikalle harmaan jakkupuvun? Laulaisitko vakavaa, arvokasta lied-sarjaa keltaisessa asussa vai olisivatko tumman sininen, violetti tai syvänvihreä iltapuku varmempia valintoja.

Parhaat värisi

Kaikilla meillä on omanlaisemme väritys ja niinpä eri ihmisille sopivat eri värisävyt. Ihan maalaisjärjellä voi ymmärtää, että ihminen, jolla on harmaat silmät ja maantienvärinen tukka näyttää todennäköisesti hyvältä eri sävyisissä vaatteissa kuin ihminen, jolla on musta tukka ja kirkkaan vihreät silmät.

Yleisesti ajatellaan, että kaikki värit sopivat kaikille, kunhan väristä löydetään sopiva sävy. (Poikkeuksena tästä pidetään oranssia, jonka ei katsota sopivan viileän sävyiselle ihmiselle). Päävärien sisällä on runsaasti vaihtelua, eri sävyjä. Sävyä, ja niin ikään värin tunnelmaa voidaan muokata säätämällä sen tummuusastetta ja värikylläisyyttä. Esimerkiksi oranssi muuttuu murretuksi ja vähemmän hilpeäksi, kun siihen lisätään ruskeaa, jolloin lopputulos on jonkinlainen terrakottan sävy.

Sopivat värisävyt sulautuvat ihmisen omiin väreihin ja saavat kasvot hehkumaan. Väärät sävyt korostavat epäkiitollisia asioita, kuten juonteita, näppyjä ja tummia silmänalusia. Väri voi olla ihmiselle liian raskas tai kirkas, jolloin se vaikuttaa hallitsevan ihmistä. Toisella ihmisellä vaalea tai murrettu väri saa olemuksen näyttämään tylsän lattealta. Yksi tapa selvittää, mitkä värit ihmiselle sopivat parhaiten, on värianalyysi.

Kevät, syksy, kesä ja talvi

Värianalyysi nousi pinnalle 1980-90-luvulla. Tuolloin ihmiset jaoteltiin neljään värivuodenaikaan: viileisiin talveen ja kesään, ja lämpimiin syksyyn ja kevääseen. Talvityypillä katsottiin olevan suuri kontrasti, eli yleensä hänellä on tumma tukka ja tummat silmät, mutta vaalea iho. Kesän oletettiin olevan viileäsävyinen mutta vaalea, eikä hänellä ole niin suuria kontrasteja kuin talvella. Syksy oli lämminsävyinen, murrettu ja tummempi. Kevät taas oli lämmin, kirkas ja yleensä vaaleampi kuin syksy.

Kaksitoista kategoriaa

Värianalyysi on tullut viimevuosina taas trendikkääksi ja siihen liittyvä materiaali on suosittua eri somekanavilla. Nykyisin yleisin vaikuttaa olevan systeemi, jossa neljä päävuodenaikaa jaotellaan kolmeen alakategoriaan, jolloin kategorioita on laskutavasta riippuen 12 tai 16. Kategorioiden lisääminen tuntuu loogiselta. Kuinka kaikki maailman ihmiset mitenkään voisivat mahtua neljään värityyppiin? Hajonta yhden kategorian sisällä olisi tuolloin laajaa ja virhetulkintojen mahdollisuus olisi todennäköisesti suuri.

Nykyisessä systeemissä alakategoriat on järjestyneet siten, että päävuodenaikojen väliin on ikään kuin muodostunut ala- tai välikategorioita. Esimerkiksi, syksyllä on kolme alakategoriaa: pehmeä (soft), lämmin (warm) ja tumma (deep). Samalla alakategoriat sijoittuvat pääkategorioiden väleihin. Syksyn ja kesän välissä on pehmeä syksy ja pehmeä kesä ja syksyn ja talven välissä on tumma syksy ja tumma talvi. Käyn kategoriat läpi tarkemmin myöhemmin.

Värin kolme ominaisuutta

Alakategorioita voidaan tarkastella myös siten, että niillä on tietty määrittävä ominaisuus. Ensin täytyy kuitenkin puhua hieman väriopista. Väreillä on kolme ominaisuutta: väriarvo tai valööri (value), värikylläisyys (chroma) ja sävy (hue). Väriarvo tarkoittaa tummuusastetta, eli sitä, kuinka vaalea tai tumma väri on. Chroma eli värikylläisyys tarkoittaa värin kirkkautta, voimaa tai pigmenttipitoisuutta. Sävy on värin paikka spektrissä ja sävyllä tarkoitetaan värianalyysissa värin paikkaa lämmin-viileä-akselilla.

Värianalyysissa tarkkaillaan näitä kolmea ominaisuutta ihmisessä. Väriarvo, eli tummuusaste on oletettavasti helpoin huomata. Sävyn havainnointi on jo astetta haastavampaa. Värianalyysissa katsotaan erityisesti ihon pohjasävyä, mutta myös hiusten ja silmien värillä on osuutensa määrittelyssä. Monet analysoijat sanovat, ettei täysin neutraalia ihmistä ole, vaan sävy on aina kallellaan joko lämpimään (keltapohjaiseen) tai viileään (sinipohjaiseen). Sävyn selvittämiseen löytyy netissä monenlaisia (enemmän ja vähemmän hyviä) vinkkejä, kuten se, että katsotaan verisuonten sävyä ranteessa. Värikylläisyyttä on niin ikään haastavaa analysoida itse. Se tarkoittaa värityksen pigmenttipitoisuutta ja sitä voidaan tarkastella katsomalla kontrasteja ihmisen värityksessä. Äärimmäinen kontrasti on sellainen, että ihmisellä on musta tukka ja mustat silmät, mutta vaalea iho, eli ns. Lumikkityyppi. Matala värikylläisyys voisi olla ihmisellä, jolla on hiirenharmaa tukka, vaalean harmaat silmät ja vaaleat kulmakarvat ja ripset. Iho, hiukset ja silmät ovat näin ollen väritykseltään lähellä toisiaan.

Erään henkilön värityksen kolme ominaisuutta janoilla, ylimpänä sävy, keskellä väriarvo ja alimpana värikylläisyys. Kyseessä on oletettavasti ruskeatukkainen, hieman lämpimään kallellaan oleva tyyppi, joka ei ole huomattavan kirkas eikä murrettu, vaan kaiken kaikkiaan melko neutraali.

 

Värivuodenaikojen alakategoriat

Kesä

Kesäihmisen iho on viileänsävyinen, mikä voi näkyä kalpeutena tai ihon vaaleanpunaisena sävynä. Silmät ovat yleisimmin harmaat tai siniset. Hiukset ovat viileän vaaleista jopa melko tummiin tuhkanruskeisiin. Kesälle sopivat yleisesti vaaleat, viileät, pehmeät, harmaalla murretut sävyt.

Pehmeä kesä. Tärkein (silmiinpistävin) ominaisuus pehmeys eli pehmeä kesä on kontrastiltaan heikko ja sävyiltään murrettu. Pehmeän syksyn sisarvuodenaika, eli omaa samoja piirteitä pehmeän syksyn kanssa ja voi mahdollisesti lainata joitain värejä pehmeän syksyn paletista. Ulkonäöltään usein hieman tummempi kuin vaalea kesä, hiukset ovat tyypillisesti hiirenharmaat tai maantienväriset. Silmät ovat haaleat. Ehkä tyypillisin värivuodenaika Suomessa.

Vaalea kesä. Tärkein ominaisuus vaaleus. Vaalean kevään sisarvuodenaika.

Viileä kesä. Tärkein ominaisuus viileys. Viileän talven sisarvuodenaika. Hiukset ovat tummemmat kuin vaalealla kesällä; ne voivat olla tuhkanruskeat tai melko tummatkin. Saattaa tulla sekoitetuksi talveen.

Talvi

Talven hiukset ovat yleensä viileänruskeat tai mustat. Silmät voivat olla siniset, vihreät tai ruskeat, mutta yleensä viileänsävyiset ja pigmenttipitoiset. Talvelle sopii vahvat, kirkkaat, pääosin viileät sävyt.

Viileä talvi. Tärkein ominaisuus viileys. Viileän kesän sisarvuodenaika. Yleensä olemukseltaan ”vaalein” talvista, kesän ja talven välimuoto.

Tumma talvi. Tärkein (silmiinpistävin) ominaisuus tummuus. Tumman syksyn sisarvuodenaika, eli omaa samoja piirteitä tumman syksyn kanssa ja voi lainata joitain värejä tumman syksyn paletista. Sävyiltään neutraalimpi kuin viileä talvi.

Kirkas talvi. Tärkein ominaisuus kirkkaus (kontrastisuus ja pigmenttipitoisuus). Kirkkaan kevään sisarvuodenaika.

Kevät

Kevään hiukset ovat kullanvaaleat, lämpimän ruskeat tai punaiset. Silmät ovat yleensä kirkkaat: vihreät, lämpimän ruskeat tai lämpimän siniset. Iho on lämminsävyinen. Keväälle sopii lämpimät, kirkkaat sävyt.

Kirkas kevät. Tärkein ominaisuus kirkkaus. Sisarvuodenaika kirkkaan talven kanssa. Kirkkaan kevään hiukset voivat olla kullanvaaleat, punaiset tai tummat.

Vaalea kevät. Tärkein ominaisuus vaaleus. Sisarvuodenaika vaalean kesän kanssa.

Lämmin kevät. Tärkein ominaisuus lämpö. Kullanvaalet, punaiset tai lämpimän ruskeat hiukset. Sisarvuodenaika lämpimän syksyn kanssa.

Syksy

Syksyn hiukset ovat yleensä lämpimän ruskeat, punertavat tai tummanvaaleat. Silmät ovat yleisimmin lämpimän vihreät tai ruskeat. Syksylle sopii lämpimät, ruskealla murretut, maanläheiset sävyt.

Lämmin syksy. Tärkein ominaisuus lämpö. Sisarvuodenaika lämpimän kevään kanssa. Sävyiltään murretumpi ja usein tummempi kuin kevät.

Tumma syksy. Tärkein (silmiinpistävin) ominaisuus tummuus. Sisarvuodenaika tumman talven kanssa, eli omaa samoja piirteitä talven kanssa ja voi lainata joitain värejä tumman talven paletista.

Pehmeä syksy. Tärkein (silmiinpistävin) ominaisuus pehmeys eli pehmeä syksy on kontrastiltaan heikko ja sävyiltään murrettu. Pehmeän kesän sisarvuodenaika, eli pehmeä syksy omaa samoja piirteitä pehmeän kesän kanssa ja voi lainata joitain värejä pehmeän kesän paletista. Tyypillisesti vaalein syksyistä: hänellä on usein vaaleanruskea tukka.

Katso videolta, mitkä värisävyt 12:lle värivuodenaikatyypille sopivat!

Todellinen eli true -etuliite

On olemassa myös kategoriat, joissa on alkuliite ”true”, minkä voisi ehkä kääntää muotoon ”täysi”, ”tosi” tai ”todellinen”. Tämä tarkoittaa päävuodenajan puhdasta edustajaa. Esimerkiksi täydelle talvelle sopivat kaikkien kolmen talven alakategorian sävyt, mutta eivät minkään muun vuodenajan sävyt, eli hänellä ei ole ”sisarvuodenaikaa”. Nämä todelliset värivuodenajat ymmärtääkseni edustavat edellämainittuja 1980-luvun kategorioita. Joissakin materiaaleissa ”true” on yksi kolmesta alakategorioista ja toimii synonyymina viileälle kesälle, viileälle talvelle, lämpimälle keväälle ja lämpimälle kesälle.

Neutraali tyyppi

Nykyisen 12 alakategorian luokittelun suurin ero aiempaan neljän kategorian värianalyysiin on, että uusi systeemi huomioi ihmiset, jotka eivät ole selvästi viileitä tai lämpimiä, vaan sävyiltään melko neutraaleja. Neutraalit kategoriat sijoittuvat pääkategorioiden väliin kuten yllä kuvailin. Neutraalin tyypin pääominaisuus ei ole sävy, vaan värikylläisyys tai väriarvo (tummuusaste). Esimerkiksi tumma syksy ja tumma talvi eivät ole silmiinpistävän lämpimiä tai viileitä, vaan ominaisuus, joka heissä ensimmäisenä huomataan, on tummuus. Vaaleassa kesässä ja keväässä huomataan taas vaaleus, ja analysoijan voikin olla haastavaa erottaa näitä kahta tyyppiä toisistaan. Pehmeä kesä ja syksy ovat vähäkontrastisia, ja voivat helposti tulla sekoitetuksi keskenään.

Minulle uusi ajatus on ollut esimerkiksi se, että ruskeahiuksinen, jopa hyvinkin tummatukkainen ihminen ei välttämättä olekaan talvi tai syksy, vaan brunette voi olla myös pehmeä tai viileä kesä, tai kirkas kevät.

Vasemmanpuoleisella henkilöllä on lämmin sävytys, keskitumma väriarvo ja matalahko värikylläisyys (pienet kontrastit). Hän voisi olla syksy. Oikeanpuoleisella henkilöllä on vahvat kontrastit ja viileät sävyt. Hän voisi olla viileä tai kirkas talvi. Meikki, hiusvärit, filtterit ja muu kuvankäsittely vaikuttaa analyysin tarkkuuteen.

Jana vs. kategoria

Välillä kuulee esitettävän kysymyksen, että onko tässä vuodenaikasysteemissä mitään perää. Uskon, että eri ihmisille sopivat eri sävyt ja näitä sävyjä voidaan kokeilemalla selvittää. Värivuodenaikasysteemi on vain yksi, joskin yleisin ja laajimmalle levinnyt tapa määritellä ihmiselle sopivat sävyt. Kyseessä on pitkälti määrittely- tai nimeämiskysymys. Yhtälailla värityypit voitaisiin jakaa vaikka kukkien tai eläinten mukaan. On olemassa erilaisia koulukuntia, joiden määritelmät voivat hieman erota toisistaan. Esimerkiksi House of color -systeemissä värivuodenajat jaotellaan edellä kuvatun kaltaisesti, mutta alakategorioilla on eri nimet, esimerkiksi syksy voi olla autumn leaf, vibrant autumn, soft blue autumn tai blue autumn.

Mietitäänpä vaikka horoskooppimerkkejä. Ihmisillä on tarve lokeroida toisiaan ja löytää oma paikkansa. Onko pakko mahtua lokeroon? Itse ajattelen, ettei kyse ole niinkään tiukoista kategorioista vaan janoista. Ihminen voidaan asettaa janalle värien kolmen ominaisuuden mukaan. Jokainen meistä asettuu jollekin kohtaa tumma-vaalea-janaa, kuten myös viileä-lämmin- ja kirkas-murrettu-janoja. Toisaalta värivuodenaika on iskevämpi ja helpompi muistaa kuin ominaisuuksien lista. Vaatteiden sävyt kannattaa nämä ominaisuudet huomioiden. Jos ihminen on viileä ja vaalea, on turvallista valita vaaleita, viileänsävyisiä vaatteita. Jos ihminen esimerkiksi asettuu jokaisen janan puoliväliin, hänen ei kenties kannata valita vaatteiden sävyjä janojen ääripäistä, vaan pysytellä keskitummissa, melko neutraaleissa sävyissä. Toisaalta neutraalihko ihminen voi halutessaan valita lämmin- tai viileäsävyisiä vaatteita, kunhan tummuusaste ja värikylläisyys on sopivia.

Puuttuva kategoria

Värivuodenajoista vaikuttaa edelleen puuttuvan kategorioita. Talven oletetaan olevan yleensä tumma ja kontrastirikas. Voiko ihminen olla viileä, vaalea tai keskivaalea mutta kirkas? Joitain kannanottoja vielä uusien välivuodenaikojen puolesta on esitetty, esimerkiksi deep summer ja soft winter.

Ranskalaisesta laulumusiikista

Bonjour! Olen pitkään ollut mieltynyt Ranskan kieleen ja kulttuuriin. Kävin pääsiäisenä Pariisissa nuuhkimassa ranskalaisia tuulia ja testaamassa ranskankielentaitoani. Ranskassa on vahva laulukulttuuri, jonka pintaa raapaisen tässä kirjoituksessa.

Klassinen laulumusiikki

Ranskassa on hieno oopperasäveltäjien historia. Mezzosopraanojen kannalta ranskalainen ooppera on kiinnostavaa ja palkitsevaa. Useimmissa näistä ranskalaisista oopperoista on päärooli, tai merkittävä rooli mezzosopraanolle, kuuluisimpana tietysti Bizet’n Carmen. Esimerkiksi seuraavat oopperat ovat ranskalaisten säveltämiä.

Ambroise Thomas: Mignon, 1866

Charles Gonoud: Faust 1859, Roméo et Juliette, 1867

Georges Bizet: Carmen, 1875

Camille Saint-Saëns: Samson et Dalila, 1877

Jacques Offenbach: Les contes de Hoffman, Hoffmanin kertomukset (1880)

(Youtube-kanavaltani löytyy kaunis Belle nuit-duetto kyseisestä oopperasta)

Jules Massenet: Werther 1892

Toki Ranskassa on elänyt muitakin hienoja klassisen laulumusiikin säveltäjiä. Jean-Baptiste Lully ja Jean-Philippe Rameau sävelsivät mm. oopperoita jo 1600-1700-luvuilla. Klassisia yksinlauluja ovat säveltäneet mm. Henri Duparc (1848–1933), Gabriel Fauré (1845–1924) ja Claude Debussy (1862-1918).

Chanson

Ranskalainen chanson on maailmankuulua. Chanson on hieman vaikeasti määriteltävä käsite. Chanson tarkoittaa sanakirjan mukaan mitä vain ”laulua”. Silti kaikki ranskankieliset laulut eivät edusta chansonia. Chansoneiksi on sanottu moniäänisiä lauluja keskiajan ja renessanssin ajalta. Ehkä tunnetumpi chansonin muoto on kuitenkin chanson-laulelma, joka oli sisällöltään usein poliittinen tai satiirininen, ja joita laulajat usein itse sävelsivät ja sanoittivat. Tunnettuja chansonisteja olivat mm. Jacques Brel ja Yves Montand.

Kevyen musiikin laulajat

Non rien de rien…. Maailmalla tunnettuimpia ranskalaisia laulajia kevyen musiikin saralta ovat Edith Piaf ja Patricia Kaas. Kuuluisa musiikkituottaja, David Guetta, joka on tehnyt yhteistyötä maailman kuuluisimpien laulajien ja muusikoiden, kuten Sian ja Rihannan kanssa, on ranskalainen.

Euroviisut

Ranska on voittanut euroviisut viisi kertaa. Viimeisin voitto on vuodelta 1977, joten uutta voittoa on odotettu kauan. Parhaiten on jäänyt elämään viimeisin voittoviisu L’oiseau et l’enfant, jonka esitti Marie Myriam.  Suomeksi kappale käännettiin nimellä Lintu ja lapsi, ja sen levytti Katri-Helena. Tänä vuonna Ranskaa edustaa La Zarra kappaleella Evidemment. Mielestäni kappale edustaa Ranskalle tyypillistä yksinkertaista tyylikkyyttä.

Elävää musiikkia

Pariisissa on luonnollisesti useita paikkoja, joissa esitetään musiikkia ja laulumusiikkia. Palais Garnier on uusbarokkityylinen palatsi, joka tunnetaan myös Pariisin oopperana tai Garnier oopperana. Pariisin ooppera eli Opera de Paris toimii Palace Garnierin lisäksi myös uudemmassa oopperatalossa, Opera Bastillessa. Pariisin ooperan ohjelmisto sisältää esimerkiksi tänä vuonna vaikuttavan laajan kattauksen  ooppera- ja balettiteoksia. Jännittävä yksityiskohta on, että 1800-luvulla Palais Garnierissa syntyi legenda rakennuksessa elävästä kummituksesta. Gaston Leroux kirjoitti myytin innoittamana Oopperan kummitus romaanin vuonna 1910, ja Andrew Lloyd Webber sävelsi siitä musikaalin 1986. Oopperan kummituksen tapahtumat sijoittuvat siis Palais Garnieriin.

Moulin Rouge suomeksi punainen mylly on legendaarinen kabaree, josta on tehty useita elokuvia. Tunnetuin lienee Baz Luhrmannin vuoden 2001 elokuva. Elokuvan soundtrack poiki hitin Lady Marmelade, joka on versio vanhemmasta Nolan’s disco groupin hitistä. Kappaleessa toistuu legendaarinen lause ”Voulez vous couchez avec moi”. Moulin Rouge-kabaree tarjoaa esityksiä edelleen.

Musiikki näyttää elävän Pariisin arjessa. Näin rautatie- ja metroasemilla pianoja, joilla ohikulkijat saavat soittaa. Katusoittajia tuli vastaan lähes jokaisessa kadunkulmassa. Katso lisää videolta:

Ranskan kieli

Sanoisin, että suomalaisen on melko vaivatonta laulaa italiaa ilman että on opiskellut sitä, mutta ranska on toista maata. Tuntematta ranskankieltä on hyvin vaikea päätellä, kuinka se ääntyy, eli sanat äännettään eri tavoin kuin ne kirjoitetaan. Ranskan äännerakenteessa on haasteensa. Ranskan kielessä on suomalaisille täysin vieraita äänteitä, kuten uvulaarinen /r/ ja nasaalivokaalit. Löysin netistä ”tiedon”, että kurkku-R vakiintui kieleen, koska Aurinkokuningas Ludvig XIV:lla oli ärrävika ja alamaiset matkivat kuningasta. En uskalla arvioida tiedon paikkaansa pitävyyttä. Yleissääntö lienee, että uudemmassa ranskalaisessa musiikissa /r/ lausutaan puhekielen mukaisesti, uvulaarisena r:nä eli kurkku r:nä, mutta klassisessa laulussa pärjää suomenkielen r-konsonantilla (alveolaarinen tremulantti).

Musiikkiopisto vai yksityiset laulutunnit?

Musiikkiopistojen haku-/ilmoittautumisaika on käsillä. Tässä kirjoituksessa kerron, kuinka laulunopiskelu eroaa musiikkiopistolla ja yksityisellä laulunopettajalla. Käytän yksityinen laulunopettaja-sanaa kaikista laulunopettajista, jotka toimivat kunnallisen musiikkioppilaitoksen ulkopuolella, yritysmuodosta riippumatta.

Sitoutuminen ja tavoitteellisuus

Yksityisellä laulunopettajalla sitoudut yleensä vain niihin laulutunteihin, joista olet maksanut. Itselläni on käytössä sellainen systeemi, että on mahdollista ja täysin hyväksyttävää käydä vaikkapa vain yhdellä laulutunnilla. Tavoitteet ja asennoituminen laulutunteihin vaihtelee suuresti. Jotkut haluavat esimerkiksi nopean palautteen äänestään ja laulamisestaan. Toiset asennoituvat pitkäjännitteisesti laulutekniikan opiskeluun. Jotkut lähtevät alkeista, toiset tulevat oppimaan vaikka vain tietyn laulutekniikan. Tavoite voi olla vaikkapa sellainen, että ihminen on luvannut laulaa yhden laulun ystävänsä häissä. Kun esiintyminen on taputeltu, asiakas ei kenties enää palaa laulutunneille.

Musiikkiopistossa opetus on tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää. Opetuksen perustana on opetussuunnitelma. Musiikkiopistossa sitoudutaan koko lukuvuoden, ja itse asiassa useita vuosia kestävään laulunopetukseen. Pitkän tähtäimen tavoitteena on määrätyn oppimäärän suorittaminen ja musiikkiopistosta valmistuminen.

Useimmissa musiikkiopistoissa on kuitenkin olemassa ns. avoin osasto, jonka puitteissa opinnot voidaan räätälöidä omien tarpeiden mukaisiksi. Vain muutaman laulutunnin ottaminen avoimella osastolla on todennäköisesti mahdollista. Musiikkiopiston laulunopettajat saattavat olla melko työllistettyjä vakituisen lukujärjestyksensä parissa, ja sopivan laulutunnin ajankohdan löytäminen voi olla haastavaa.

Ohjelmisto

Yksityisillä laulutunneilla sinä päätä, mitä haluat laulaa. Laulunopettaja luonnollisesti käyttää ammattitaitoaan vinkatakseen sinulle sopivia kappaleita, ja saattaa ehdottaa kappaleita muistakin kuin suosikkigenrestäsi, mutta valinta on sinun.

Musiikkiopistossa opetussuunnitelma ohjaa opetusta. Musiikkiopiston varsinaisena oppilaana et todennäköisesti voi laulaa vain omaa suosikkigenreäsi tai lemppariartistin kappaleita, vaan laulunopettaja ohjaa sinua laulamaan muutakin musiikkia. Toki musiikkiopistossakin voi vaikuttaa ohjelmistovalintoihin. Minä pidän sitä positiivisena, jos oppilas on aktiivinen, ja tuo laulutunneille nuotteja kappaleista, jotka häntä kiinnostavat.

Joissain musiikkiopistoissa oppilaan tulee valita ennen opintojen alkua, osallistuuko hän klassisen vai rytmimusiikin laulunopetukseen. On mahdollista, että eri opettavat opettavat klassista ja rytmimusiikin laulua. Musiikkiopistossa, jossa minä opetan, valintaa ei tarvitse tehdä, vaan lauluja eri musiikkityyleistä voidaan laulaa joustavasti. Tämä on hyödyllistä etenkin sellaisen laulajan kannalta, joka ei vielä ole löytänyt ”omaa juttuaan” ja haluaa sivistää itseään monipuolisesti. Sama valinnanvapaus ja monipuolisuus koskee myös yksityisopetustani.

Muut opinnot

Musiikkiopistossa opiskeluun kuuluu pakollisena muitakin aineita, kuin laulutunnit. Oppilaan tulee osallistua esimerkiksi musiikin hahmotusaineiden ja yhteismusisoinnin opetukseen. Kyseiset opinnot kehittävät muusikkoutta monipuolisesti. Yksityistunneilla käyvä jää näitä opintoja vaille tai hänen pitää etsiä ne jostain muualta. Luulen, että monilla ihmisillä päivät on täynnä töitä, perheasioita, harrastuksia ja muita menoja. Jos musiikkiopintoihin ei pysty irrottamaan paria tuntia viikossa, ei musiikkiopistossa opiskelu ole paras vaihtoehto.

Valinnanvapaus

Kukaan ei estä sinua käymästä tänään yhdellä ja huomenna toisella yksityisopettajalla. Etäopetus laajentaa valinnanmahdollisuuksia entisestään. Musiikkiopistossa sama laulunopettaja opettaa sinua ainakin yhden lukuvuoden ajan, kenties koko opintojesi ajan. Joissakin musiikkiopistoissa laulunopettajia on vain yksi tai kaksi, joten sinulla ei välttämättä ole kovin suurta mahdollisuutta valita, kenen johdolla opiskelet.

Musiikkiopistossa oppilaalla on viikottainen, laulutuntiin varattu vakioaika. Jos oppilaalle tulee este, laulutuntia ei välttämättä siirretä toiseen ajankohtaan. Yksityisopetuksessa aikatauluja voidaan räätälöidä hyvin yksilöllisesti, kuitenkin laulunopettajan palveluehtoja noudattaen.

Hinta

Viimeiseksi aihe, joka on monelle tärkeä valinnan peruste. Oppilaspaikka musiikkiopistossa tulee paljon edullisemmaksi, kuin sama määrä laulutunteja yksityisoppilaana. Syy on tietenkin se, että musiikkiopistojen toiminta on valtion tukemaa (luxus)toimintaa 😉 Laulunopettaja on kaupungin palveluksessa oleva palkansaaja. Yksityiset laulunopettajat toimivat yrittäjämäisesti ja maksavat itse tilavuokran, verot, vakuutukset ja muut kulut. Kuitenkaan musiikkiopistoon ei mielestäni kannata hakeutua pelkän hinnan takia. Musiikkiopiston avoimen osaston opinnot ovat suhteellisesti kalliimpia kuin musiikkiopiston varsinaisena oppilaana, mutta kuitenkin edullisempia kuin yksityisillä laulunopettajilla ja laulukouluissa.

Kenelle opetus soveltuu

Yksityistunnit sopivat ihmiselle, joka ei halua sitoutua viikottaiseen laulutuntiin ja laaja-alaisiin, vuosia kestäviin musiikkiopintoihin. Yksityistunnit on hyvä valinta, jos sinulla on jokin tietty tavoite laulamisen suhteen, kuten yksittäinen esiintyminen tai koelauluun tai laulukilpailuun valmistautuminen. Sinulle soveltuva asiantuntija löytynee helpommin yksityiseltä sektorilta, jos haluat laulaa yhtä spesifiä musiikkityyliä ja olet jo mahdollisesti pitkällä genresi laulamisessa. Toki kaupunkisi musiikkiopiston opettajien soveltuvuudesta kannattaa myös ottaa selvää. Myös jos sinulla on erityistarpeita, esim. hyvän laulutekniikan opiskelu äänihäiriön jälkeen tai sukupuolen korjaukseen liittyviä äänellisiä haasteita, sopiva laulunopettaja kannattanee etsiä tarkalla seulalla.

Musiikkiopiston varsinaiseksi oppilaaksi kannattaa hakeutua, mikäli haluat paneutua musiikin opiskeluun syvällisesti ja pystyt sitoutumaan opiskeluun useamman vuoden ajaksi. Mikäli mielessäsi on muusikon ammatti, suosittelen ehdottomasti musiikkiopistoa. Silloin pääset mukaan ”musiikinkoulutusputkeen” josta on helpompi ponnistaa ammattiopintoihin. Lisäksi musiikkiopistossa voi tutustua samanhenkisiin ihmisiin ja luoda kontakteja, joista voi olla hyötyä ammattiuralla. Mielestäni musiikkiopisto on myös hyvä harrastusvaihtoehto lapsille ja nuorille. Se auttaa luomaan elämään virikkeellistä sisältöä turvallisessa ympäristössä.

Muistikirjan aarteita – Mitä Seppo Ruohonen minulle opetti

Seppo Ruohonen (1946-2020) tunnetaan paitsi Matin ja Tepon veljenä, myös kansainvälisen uran tehneenä tenorina ja Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen professorina. Minulle Ruohonen opetti laulua vuosina 2004-2011.

Merkityksellinen laulunopettaja

Kaivoin esiin muistikirjan, johon olen aikoinaan merkinnyt muistiinpanoja Seppo Ruohosen pitämiltä laulutunneilta. Koen Ruohosen olleen minun kehitykseni kannalta merkityksellisin laulunopettaja. Aloittaessani Ruohosen oppilaana minulla oli monia äänellisiä vaikeuksia. Ruohosen opetuksessa saavutin toimivan laulutekniikan. Seppo oli niinikään viimeinen oppilaitoksen järjestämä ”virallinen” laulunopettajani. Laulajien piirissä kuulee usein sen tyylistä kommentointia, kuin ”muista opettajista ei ollut mihinkään, kun taas X sai laulutekniikkani kuntoon”. Ainakin ammoisina aikoina jotkut laulunopettajat  vaativat oppilasta unohtamaan kaiken aiemmin opitun. Seikka, mitä en aikoinani tullut ajatelleeksi on, että varmasti aiemmat laulunopettajat kuitenkin loivat tiettyä äänellistä perustaa ja ymmärrystä. Ruohosen oppilaana ääneni puhkesi kukkaan. Hän siis tavallaan keräsi sadon, ja (ihan oikeutetusti) sai kunnian erinomaisesta arvosanastani laulun A-kurssitutkinnossa.

Menneen kertausta arvioivin silmin

Kun nyt selaan muistikirjaa, kykenen arvioimaan Sepon opetusta analyyttisemmin kuin opiskeluaikoinani. Huomaan, että Ruohosen opit olivat melko tyypillistä klassisen laulun opetusta. Pohdin syytä siihen, miksi vasta Sepon avulla pääsin eroon aiemmista äänellisistä haasteista ja sain lauluääneni toimimaan. Tässä kirjoituksessa avaan muistikirjan sisältöä, analysoin Ruohosen opetusta ja sanoitan sitä kielelle, jollaista nykyään itse käytän. Mainittakoon vielä, että tämä kirjoitus perustuu minun muistiinpanoihini ja tulkintoihini, eikä sinällään voi toimia täysin objektiivisena lähteenä Ruohosen opetukseen.

Luonteva ”oma ääni”

Ruohonen ei pääsääntöisesti käyttänyt tieteellisiä käsitteitä. Hän ei puhunut ääntöväylästä ja äänihuulivärähtelystä. Hän käytti jonkin verran mieli- ja kielikuvia, sekä soivia esimerkkejä. Hän puhui usein esimerkiksi luonnollisuudesta ja rentoudesta, ”omasta äänestä”, soinnista ja sointipaikasta. Mielestäni Ruohonen opetti luontevaa, vaivatonta, ergonomisesti kestävää laulutekniikkaa. Laulaminen ei sisältänyt turhaa kikkailua, vaan Seppo valjasti käyttöön oppilaan ääni-instrumentin parhaat puolet. Ruohonen yhdisti tunneilmaisun äänensävyyn ja fraseeraukseen. Erityisen tärkeä affekti vaikutti olevan jonkinlainen oopperamainen intohimo. Tätä intohimoa ei toteutettu puskemalla, vaan äänen vuolaalla virtaamisella. Artikulaatioelinten toimintaan keskityttiin erikseen, kuten muistiinpanoissa näkyy.

Kultainen keskitie

Olen kohdannut laulunopettajia, jotka edustavat ääripäitä ääntöväyläasetuksen näkökulmasta. Eräässä laulukoulussa huuliaukko suputettiin pikkuruiseksi, sävelkorkeudesta ja muista seikoista riippumatta. Toisessa laulukoulussa hymyiltiin jatkuvasti leveästi. En tuolloin juuri ymmärtänyt äänifysiologiaa, enkä kyennyt analysoimaan kyseisten laulutekniikoiden vaikutuksia ääneen. Havaitsin kuitenkin, ettei kumpikaan em. laulukoulu soveltunut minulle. Äänentuotosta tuli teennäistä ja kireää. Käsitykseni mukaan Sepon opetus edusti ”kultaista keskitietä”. Hän opetti ääntöväylän rentoa, luontevaa toimintaa. Vokaaleihin haettiin jossain määrin yhdenmukaista, pyöreähköä sävyä, mutta vokaalimodifikaatiota ei vedetty överiksi. Tärkeämpää oli, että kaikki vokaalit soivat samassa paikassa ”ylhäällä”. Oletan, että työkaluja vokaalien sointipaikan löytämiseksi olivat ainakin kielen etinen asema, kohonnut pehmeä suulaki, leuan avaus ja avoin nielutila.

Rekisteribalanssi

Niin ikään kurkunpäätasolla pyrittiin tasapainoon. Kaikenlainen puristaminen ja yliyrittäminen oli kielletty. Aiempi miespuolinen laulunopettajani ei ollut opettanut minulle lainkaan ohennerekisterin käyttämistä, joka kuitenkin on klassisen naislaulun ehdoton edellytys. Sopraanolaulunopettajien kanssa koin modaali- tai rintarekisterin jäävän hieman paitsioon, ja alitajuisesti ryhdyin pienentämään ja vaalentamaan ääntäni. Jälkikäteen ajatellen Sepon kanssa rekisteribalanssi toteutui parhaiten. Sain tuottaa matalia ääniä rintarekisterillä, nautiskellen, mutta korkeammilla sävelillä äänihuulivärähtely muuttui kohti M2-mekanismia/päärekisteriä. Tutustu rekistereihin Rekisterimestari-verkkokurssilla.

Vaativa opettaja

Ruohonen oli opettajana sinnikäs ja peräänantamaton. Huonolla tekniikalla ei kerta kaikkiaan saanut tuottaa yhtäkään ääntä, sellaisen laulamisen Seppo keskeytti heti. Niinpä alkutaival oli osaltani melkoista yritystä ja erehdystä. Kuitenkin ajattelin, ettei minulla ollut mitään menetettävää, joten luotin Seppoon ja annoin ääneni hänen käsiinsä. Koin, että Seppo toimi oppilaan parhaaksi. Laulutunneilla hän keskittyi asiaan 100%:sti. Hänen turunmurteensa oli omaa luokkaansa! Muistan, miten mukavalta tuntui, kun jokusen vuoden harjoittelun jälkeen Seppo viimeinkin ilmaisi, että nyt laulutekniikka alkaa toimia. Huomasin kehityksen itsekin. Laulaminen alkoi tuntua mukavalta, suorastaan ihanalta! Olin käytännön tasolla saanut toimimaan äänentuoton taloudellisuus-periaatteen, joka myöhemmin tuli sanoitetuksi vokologian opinnoissa. ”Soiva, kantava ääni mahdollisimman pienellä vaivalla”.

Voin kiteyttää, että Seppo Ruohonen oli henkilö, joka vaikutti voimakkaasti elämäni suuntaan. Otan osaa poismenon johdosta.

Otteita muistiinpanoistani 2004-2011 jaksoteltuna ja muokattuna selkeämmäksi

Äänihuulet

-Äänihuulten massaa käytetään tilanteeseen sopivasti. Ohentaminen aloitetaan sopivalla sävelkorkeudella. Korkealle ei lauleta liian paksusti.

Kurkunpää

-Kurkunpää rentona alhaalla

-Raukea, rento haukotus

-Ei turhia liikkeitä kurkunpäällä

-Keho pitää kurkunpään alhaalla

Nielu

-Nielu raukeasti auki

-”Putki auki”

-Pidä nielu auki kuin foniatri vetäisi kielestä

-Stabiilius, ei ylimääräistä jumppaa nielussa

Leuka

-Kurkku rento

-Leuka rento

-Leuka aukeaa hieman, mutta ei liikaa

-Ylä- ja alaleuka ovat suorassa linjassa. Alaleuka ei työnny eteen

Kitalaki

-Kitalaki (suulaki) joustaa

-Ylätila kohotetaan etenkin silloin, kun lauletaan ylöspäin

-Alaleukaa ei auota liikaa eikä sillä tueta ääntä. Ajatus yläleuan joustamisesta.

Sijoittaminen

Sointipaikka oli oleellinen osa opetusta. Sama sointi säilyi sävelkorkeudesta riippumatta.

-Vokaalit soivat samassa paikassa, ylhäällä ”kupolissa”, tai etuhampaitten takana. Älä tue vokaaleja alaleualla

-Sointi ylhäällä. Myös alaäänet soivat ylhäällä, älä paina niitä

-Pohja ja yläpuoli toimivat yhdessä

-Ota ääni yläkautta, solahtaa sieltä kroppaan

-Tunne tai mielikuva äänen kasvamisesta taaksepäin

-Ääni resonoi kasvoissa, ääntä kannatellaan, älä päästä ääntä kurkkuun

-Tunne kuin ääni kiertäisi ylös-eteen

-Soinnissa on klassiseen lauluun sopivaa intohimoa

Legato

-Sido äänet, älä sammuta niitä, älä pumppaa säveliä

-Sitkeä linja, eteenpäin meneminen

-Linja syntyy (intohimoisesta) tunteesta

Hengitys

-Nenähengitys on paras. Nenän kautta hengitettäessä kurkunpää jää rennosti sopivan matalaan asentoon

-Pallea on rento

-Inhalare la voce

-Kuin joisit pillillä, ääni solahtaa kropan läpi

ÄLÄ:

-Älä varo äänentuottoa

-Tee kommervenkkejä

-Peitä

-Paina

-Jännitä huulia

-Älä työnnä ääntä eteen

-Älä laula kaulalla, pää pysyy kiinni vartalossa

-Älä poista äänestä väkisin tummuutta tai syvyyttä

Tyttöjen äänenmurros ja sen vaikutus laulamiseen

Tutkimusten mukaan lauluharrastus vetää puoleensa erityisesti tyttöjä, ja valtaosa kuoroharrastukseen osallistuvista lapsista ja nuorista on naispuolisia (mm. Gackle 2019, Cliff 2010, Bell 2004). Olen itsekin opettanut lukuisia alaikäisiä tyttöjä ja nuoria naisia, mutta vain harvaa samanikäistä poikaa.

Tyttöjen äänenmurrokseen on kiinnitetty vähemmän huomiota kuin poikien äänenmurrokseen, ja sitä on tutkittu vähemmän (Gackle 2019). Kenties syy on se, ettei tyttöjen äänenmurros ole yhtä dramaattinen kuin pojilla, eikä sen ehkä siksi ajatella vaikuttavan tytön äänenkäyttöön ja mahdolliseen lauluharrastukseen. Osa tytöistä ohittaakin äänenmurroksen lähes huomaamattaan. Esimerkiksi minä itse en muista omaa äänenmurrostani, enkä todennäköisesti aikoinaan tiedostanut sitä. Jossain vaiheessa teinikää huomasin keskelle äänialuettani ilmestyneen taitekohdan, jossa äänensävy muuttui selkeästi, ja jonka ylittäminen oli hieman haastavaa. Tuolloin en osannut sanoittaa ilmiötä, jonka myöhemmin ymmärsin olevan modaali-falsetti-rekisteriraja (M1-M2). Lue blogiteksti tai katso video rekistereistä. Äänenmurrokseni suhteellinen helppous kenties selittyy sillä, että olin ennen teini-ikää laulanut hyvin paljon ja minulle oli mahdollisesti kehittynyt kohtalaisen varma äänentuottotapa. Äänenmurros voi kuitenkin vaikuttaa tytön lauluääneen ja lauluharrastuksen mielekkyyteen siinä missä pojankin. Tässä kirjoituksessa käydään läpi äänenmurroksen mahdollisesti mukanaan tuomia haasteita.

Huomautan, että käyttäessäni sanoja ”nainen” ja ”mies” tarkoitan tässä kirjoituksessa biologisia sukupuolia. Sukupuoli-identiteettikysymyksiin ei ole tässä kirjoituksessa mahdollista mennä aihepiirin laajuuden vuoksi.

Kannattaako teini-ikäiselle opettaa laulamista?

Ajatus, jonka mukaan laulamista tai laulutekniikkaa kannattaa opettaa vasta äänenmurroksen jälkeen, on elänyt sitkeästi. Kyseinen periaate on kuitenkin hiljalleen murtumassa. Eri tahojen näkemyksiä laulunopetuksesta  äänenmurroksen aikana on koostettu (Mm. Alakoskela ym. 2009, Rautamaa 2012). Yleinen mielipide vaikuttaa olevan, että laulamista ja äänenkäyttöä voidaan opettaa, kunhan opetettava tekniikka on hyvää ja turvallista. Äänenmurroksen aikana laulaminen vaatii erityishuomiota. Rajun äänenmurroksen aikana lyhyt tauko voi olla suositeltava. Ennen murrosikää karttunut laulutaito voi auttaa ääntä selviämään äänenmurroksen yli, joten pienenä lapsena aloitettu lauluharrastus nähdään kannattavana. (mm. Alakoskela ym 2009.)

Suomen muusikoiden liiton vuonna 2011 tekemässä kyselyssä 43:sta musiikkioppilaitoksesta 17 ilmoitti antavansa laulun yksilöopetusta alle 16-vuotiaille (jamk 2016). Olisi kiinnostavaa tietää nykyiset luvut. Alakoskela ym. pitävät monien musiikkioppilaitosten korkeaa laulun aloitusikää merkkinä vanhojen näkemyksen suosimisesta (2009).

Lasten laulunopetus, laulunopetus nuorille, murrosikä, laulunopetus murrosiässä, laulutunnit murrosikäiselle, ääni murrosiässä, tytön äänenmurros, nuori laulaja

Äänifysiologiset muutokset murrosiässä

Murrosiän alkamisajankohdasta näkee erilaisia versioita, mutta skaala näyttää liikkuvan laajimmillaan 8-15 vuoden välillä. Tutkimukset osoittavat, että murrosikä alkaa nykyään aiempaa aikaisemmin (mm. Herman-Giddens ym. 1997). Kuukautiset alkavat länsimaissa keskimäärin 13 vuoden iässä (Abitbol 1999). Teini-iässä kehon rakenne muuttuu nopeasti. Nuori mies kokee monia muutoksia äänianatomiassaan. Sukupuolihormonin testosteronin vaikutuksesta äänihuulten koko (pituus/paksuus) kasvaa ja äänihuulten lihakset ja limakalvot paksuuntuvat. Kurkunpään rakenteet, kuten kilpirusto ja kurkunkansi kasvavat, ja kurkunpää laskeutuu. Kaula, rintakehä ja ääntöväylä kasvavat. Keuhkojen vitaalikapasiteetti lisääntyy. Näin ollen resonoivat ontelot kasvavat ja niiden keskinäiset suhteet muuttuvat. (Abitbol ym. 1999.) Myös tytöt kokevat murrosiässä hormonaalisen myrskyn. Tytön äänielimistö kasvaa ja kehittyy teini-iässä, mutta muutos on hienovaraisempaa kuin pojilla (Abitbol ym. 1999). Miesten äänihuulten keskimääräinen pituus on 1,6cm ja naisten 1cm (Laukkanen, Leino 1999).

Äänenkorkeus ja äänensävy

Ennen murrosikää nais- ja miespuolisten henkilöiden äänet eivät eroa merkittävästi sävelkorkeudeltaan. Kuudesta kahdeksaan vuoden iässä poikien ja tyttöjen äänet ovat melko samanlaisia sävyltään ja äänialaltaan (Gackle 2009). Pojilla äänenkorkeus laskee noin oktaavin aikuisikään mennessä, tytöillä terssin (Laukkanen, Leino 1999). Yksilölliset erot voivat kuitenkin olla merkittäviä.

 Abitbolin mukaan ihmisen kurkunpää on ”hormoniriippuvainen elin”. Estrogeenit tuottavat yhdessä progesteronin kanssa naisen äänelle tyypillisen sävyn. Ääntöväylän kasvun myötä äänensävy muuttuu. Karkeasti ottaen, mitä pidempi ääntöväylä, sitä matalammalla formantit sijaitsevat ja sitä tummempi äänensävy on. Pienten lasten formantit sijaitsevat korkeammalla kuin vanhempien lasten. Lasten formantit ovat keskimäärin 20% korkeammalla kuin naisten ja 32-38% korkeammalla kuin miesten (Sundberg 1987).

Äänenmurroksen vaikutukset lauluääneen

Nuorilla naislaulajilla on nuorten miesten tapaan tyypillisiä äänenmuutoksen merkkejä. Muutokset pojan äänessä ovat hyvin ilmeisiä kuulijalle, kun taas tytön äänen muutokset ovat yleensä hienovaraisempia. Äänenmurroksen merkit voivat vaikuttaa laulutekniikkaan, ohjelmiston valintaan, harjoitusstrategioihin sekä äänelliseen identiteettiin. (Gackle 2019.)

Äänelliset haasteet äänenmurroksen aikana

(1) lisääntynyt vuotoisuus ja käheys

(2) puheäänen sävelkorkeuden madaltuminen

(3) kaventunut ääniala

(4) epäjohdonmukaisuus tessituurassa, eli sävelalue, jolla ääni tuntuu parhaiten toimivan, vaihtelee

(5) havaittavat muutokset äänensävyssä ja äänenlaadussa

(6) äänen katkeilu

(7) selvät rekisterisiirtymien rajat

(8) epävarmuus sävelkorkeuksien tuottamisessa, vireongelmat

(9) vaikeus äänentuoton aloittamisessa. (Muokattu Gacklen 2019 tekstin pohjalta.)

Äänenmurroksen monivaiheisuus

Äänenmurroksen ajankohdaksi mainitaan eri lähteissä vaihtelevasti 11-17-vuotta. On esitetty, että äänenmurros jakautuu useaan – kolmeen tai jopa viiteen – vaiheeseen (mm. Hacki 1999, Cooksey&Welch, 1998, Frank ja Sparber 1970 tai Naidr & Zboril & Sevcik, 1965, sit. Stuns, 1989). Tyttöjen osalta jaottelun kannalta merkitsevä tekijä vaikuttaa olevan kuukautisten alkamisajankohta (Cooksey&Welch, 1998). On ehdotettu (mm. Brodnitz, 1983), että kuukautisten alkaminen ja äänenkorkeuden madaltuminen tapahtuvat samaan aikaan. Äänelliset haasteet sijoittuvat aikaan juuri ennen kuukautisten alkamista, niiden alkamisen ajankohtaan ja aikaan niiden alkamisen jälkeen, kuitenkin painottuen post-menstruaaliseen aikaan (Williams 1996).

On esitetty, että äänenmurros ja sitä myöten vaikeimmat äänelliset haasteet olisi ohitettu yleensä 14-16-vuoden iässä (Cooksey&Welch, 1998). Äänen kehittyminen ei kuitenkaan ole suoraviivaista ja ennustettavaa. Äänenmurroksen kesto ja suunta voivat olla melko yksilöllisiä. Äänenmurros voi myös häiriintyä – Se voi ainakin pojilla viivästyä tai pitkittyä, tai äänenmurroksen aikana voi erityisen hankalassa tapauksessa kehittyä äänihäiriö. On huomioitava, että lauluääni vaatii puheääntä enemmän aikaa kehittyäkseen täysin (Brodnitzin 1988). Tytön ääni on vakiintunut aikuisen naisen ääneksi vasta 20 ikävuoden jälkeen. Niinpä laulajan ääniluokkaa ei kannattaisi määritellä ennen tätä ikää. (Gackle 2019.) Voi olla, että äänenmurroksen aikana esimerkiksi ylä-äänten laulaminen on haastavaa ja ala-alue tuntuu mukavammalta. Naislaulaja saattaa silti murrosiän ohitettuaan löytää sujuvan, soivan ”yläkerran” ja vakiintua sopraanoksi.

Äänenmurroksen vaiheet tytöllä

-Prepubertal / esipuberteettinen vaihe 8-10v (->12v). Kirkas, huilumainen äänensävy, liikkuvuus äänessä, ei selkeitä rekisteribreikkejä, puhekorkeus 220-349Hz (A3-F4).

-Premenarcheal / vaihe ennen kuukautisten alkamista 11-13v. Ääniala suunnilleen sama kuin edellisessä vaiheessa. Ääneen on tullut vuotoisuutta. Rekisterinvaihdot ilmestyvät F4-Ais4 kieppeille. Vaikeuksia alaäänissä tai ylä-äänten katoamista voi ilmetä.

-Post-menarcheal / vaihe kuukautisten alkamisen jälkeen 12-15v. Puhekorkeus 196Hz-293Hz (G3-D4). Äänialan kapeutuminen. Ylä-äänten katoaminen. Rekisterisiirtymät F4-Ais4 välillä, sekä myös D5-Fis5 välillä (ns. secondo passaggio). Käheys, vuotoisuus, ääni voi katkeilla. Tessitura, eli sävelalue, jolla laulajan ääni parhaiten toimii, voi vaihdella. Illuusio alttoudesta.

-Young adult female / nuori aikuinen nainen 14-18v. Puhekorkeus 185Hz-261Hz (Fis3-C4). Äänensävy on rikkaampi. Ääniala kasvanut. Vuotoisuus vähentynyt. Rekisterinvaihto vakiintunut. Volyymi, liikkuvuus ja sointi lisääntyneet. (Gackle 2011, Wilson 1972.)

nuori laulaja, laulutunteja lapsille, laulutunteja nuorelle, murrosikä, äänenmurros, lasten laulunopetus, teinin laulunopetus, teini

Näkökulmia murrosikäisen laulunopetukseen

Mutta kuinka laulunopettajan kannattaa lähestyä nuorta ja hänen herkkää ääni-instrumenttiaan? Omasta mielestäni kaikkein tärkeintä on painottaa äänenmurroksen keskellä olevalle nuorelle, että äänenmurros on luonnollinen asia. Murrosikä ei ole sairaus. Äänessä esiintyvät haasteet kuten vuotoisuus, käheys, rekisteribreikit ja äänen katkeaminen ovat ohimeneviä ilmiöitä, eivätkä ne ole merkki äänihäiriöstä. Sekä opettajan että laulajan itse kannattaa suhtautua muuttuvaan ääneen armollisesti ja kärsivällisesti. Osa nuorista voi pyrkiä välttämään äänelliset haasteet, kuten vuotoisuuden ja rekisteribreikit belttaamalla (Yarnall 2006). Tämä ei välttämättä ole suositeltavaa (katso video).

Niinikään nuoren psyykkistä puolta tulee ymmärtää. Nuoruusaika on usein täynnä riittämättömyyden tunteita ja tarvetta saavuttaa muiden hyväksyntä. Änenmurroksen ja identiteetin välillä on yhteys.  (Gackle 2011). On mahdollista, että osa nuorista menettää kiinnostuksen laulamiseen äänellisten haasteiden vuoksi (Yarnall 2006). On osoitettu, että ääniharjoitusten ja tiedon avulla nuori voi asennoitua ääneensä positiivisemmin (Sipley 1993).

Laulunopettajan ammattitaito

Laulunopetuksen vaikutusta nuorten laulajien äänelliseen suoritukseen on tutkittu. On todettu, että laulutekniikoiden harjoittelusta on apua oikeanlaisen hengityksen, fonaation ja resonanssin saavuttamisessa (Gackle 1987). Laulun opettaminen lapsille ja nuorille vaatii opettajalta tietoa, laulupedagogista osaamista ja herkkää audiokinesteettistä havainnointikykyä. 12-vuotiasta, 17-vuotiasta ja 35-vuotiasta ei todennäköisesti voi opettaa täysin samalla sapluunalla, vaan opettajalta vaaditaan kykyä säätää opetusta oppilaan tilanteeseen ja tarpeisiin sopivaksi. Toisaalta ikä ei ole ainoa laulutuntien sisältöä määrittävä tekijä, vaan esimerkiksi oppilaan persoonallisuus, oppimistyylit ja musiikkitausta vaikuttavat menetelmien ja ohjelmiston valintaan. Kannustustavan ilmapiirin luominen laulutunnilla tai kuoroharjoituksessa on elintärkeää.

Sopiva vaikeusaste

Tuntien sisältö, ohjelmisto ja mahdolliset esiintymiset tulee laatia oppilaan lähtökohdista käsin. Kappaleiden sisällön tulee olla nuoren kehitysvaiheeseen soveltuvaa (mm. Tuhkala 2016). Nuori saa laulaa sävelkorkeudelta, joka tuntuu hänestä miellyttävältä. Harjoitusten ja musiikkikappaleiden tulee olla motivoivia, mutta oppilaalta ei tule vaatia liian vaativia äänellisiä tai tulkinnallisia suorituksia. Hänelle kannattaa kertoa, että vaikka harjoittelu kannattaa, harjoitusten ei tulisi olla liian pitkiä tai raskaita. Myös levolle pitää antaa aikaa. Mikäli äänen väsymistä tai käheyttä ilmenee, harjoittelu kannattaa siltä päivältä lopettaa.

Lähteitä:

Abitbol, Abitbol, P., & Abitbol, B. (1999). Sex hormones and the female voice. Journal of Voice13(3), 424–446. https://doi.org/10.1016/S0892-1997(99)80048-4

Alakoskela, H., Leppälä, E. & Veikkola, SM. (2009). Laulun opetussuunnitelman kehittäminen lapsille ja nuorille. Kehittämishanke. Tampereen ammattikorkeakoulu. Ammatillinen opettajakorkeakoulu.

Bell, C. (2004). Update on community choirs and singing in the United States. International Journal of Research in Choral Singing 2(1): 39–52.

Brodnitz, F. S. (1983). “On the changing voice.” National Association for Teachers of Singing 40 (2): 24–6.

Clift, S. and Hancox, G. (2010). The significance of choral singing for sustaining psychological well- being: Findings from a survey of choristers in England, Australia and Germany. Music Performance Research 3(1) Special Issue on Music and Health: 79–96.

Cooksey, J. M. & Welch, G. F. (1998). Adolescence, singing development and national curricula design. British Journal of Music Education, 15(1), 99–119.

Fouquet, M., Pisanski, K., Mathevon, N., Reby, D.: Seven and up: individual differences in male voice fundamental frequency emerge before puberty and remain stable throughout adulthood. Open Sci. 3(10) (2016).

Gackle. (1987). The Effect of Selected Vocal Techniques for Breath Management, Resonation, and Vowel Unification on Tone Production in the Junior High School Female Voice (Vol. 48, Issue 4).

Gackle, L. (2011). Finding Ophelia’s Voice, Opening Ophelia’s Heart: Nurturing the Female Adolescent Voice. Dayton, OH: Heritage Music.

Gackle. (2019). Adolescent Girls’ Singing Development. In The Oxford Handbook of Singing. Oxford University Press. https://doi.org/10.1093/oxfordhb/9780199660773.013.22

Hacki, & Heitmüller, S. (1999). Development of the child’s voice: premutation, mutation. International Journal of Pediatric Otorhinolaryngology49, S141–S144. https://doi.org/10.1016/S0165-5876(99)00150-0

Herman-Giddens, M.E., Slora, E.J., Wasserman, R.C., Bourndony, C.J., Bhapkar, M.V., Koch, G.G., and Hasemeier, C.M. (1997). Secondary sexual characteristics and menses in young girls seen in office practice: A study from the Pediatric Research in Office Settings Network. Pediatrics 99(4): 505–12.

Laukkanen, A-M. & Leino, T. (1999) Ihmeellinen ihmisääni, Gaudeamus.

Luchsinger, R. and Arnold, G.E. (1965). Voice-Speech-Language: Clinical communicology: Its physiology and pathology. Belmont, CA: Wadsworth Publishing.

Luoma, Pekkarinen, Pellinen (2016). https://verkkolehdet.jamk.fi/openstage/2016/05/onko-laulun-yksiloopetus-alle-16-vuotiailta-kielletty/

Pihkanen, T. (2011). Lapset laulavat – Tutkimus tavoitteellisesta lasten laulunopetuksesta ja opas opetuksen tueksi, lisensiaatin työ. Sibelius-Akatemia.

Rautamaa, P. (2012) Äänenmurros ja laulaminen. Äänenmurrosvaiheessa olevan nuoren opettaminen. Pro gradu-tutkielma. Jyväskylän yliopisto.

Sipley (1993). The effects of vocal exercises and information about the voice on the tone quality and vocal self-image of adolescent female singers.Texas Tech University.

Stuns, T. (1989). Äänenmurrosikäisten äänenkäytön ohjaus peruskoulun seitsemäsluokkalaisten musiikinopetuksessa. Pro gradu-tutkielma. Jyväskylän yliopisto.

Sundberg, J. (1987). The science of the singing voice. Northern Illinois University Press.

Tuhkala, S. (2016) Lasten laulunopetuksen ominaispiirteet – 7–12-vuotiaiden lasten lauluohjelmiston valinta. Opinnäytetyö. Metropolia-ammattikorkeakoulu.

Williams (1996). An Investigation of Selected Female Singing- and Speaking-Voice Characteristics Through Comparison of a Group of Pre-Menarcheal Girls to a Group of Post-Menarcheal Girls. Journal of Singing52(3), 33–40.

Wilson, D.K. (1972). Voice Problems of Children. Baltimore, MD: Williams and Wilkins

Yarnall (2006). Vocal and Aural Perceptions of Young Singers Aged Ten to Twenty-One. Journal of Singing63(1), 81–85.

Miksi puheääntä halutaan kehittää – syyt ja tavoitteet

On olemassa useita syitä, joiden vuoksi ihmiset ottavat yhteyttä äänivalmentajaan. Tässä kirjoituksessa käyn läpi niistä yleisimpiä.

Kestävä ääni puhetyöhön

Monet ihmiset, jotka pyrkivät kehittämään puheääntään, ovat puhetyöläisiä, kuten opettajia, kouluttajia tai myyjiä. Joihinkin ammatillisiin koulutuksiin kuuluu puhe- ja/tai laulutekniikan opiskelua. Opintojen määrä ei kuitenkaan aina täytä ammattilaisen tarpeita ja puhekoulutukseen hakeudutaan työuran aikana. Jotkut opettajaksi opiskelevat valmistautuvat uraansa opettelemalla puhetekniikkaa etukäteen. Opettajien äänellinen kuormitus onkin suurta. Äänessäoloaika päivän aikana voi olla mittava. Ääntä myös joudutaan voimistamaan mm. suurista opetusryhmistä, pitkistä etäisyyksistä, epäedullisista työolosuhteista ja puutteellisesta huoneakustiikasta johtuen (Ilomäki 2008). Puheääntä tarvitaan sellaisissakin ammateissa, joita ei välttämättä mielletä puhetyöksi. Eräs sosiaalityöntekijä kertoi soittavansa päivittäin lukuisia puheluita ja olevansa äänessä lähes koko työpäivän ajan. Tuntikausia kestävä puhuminen päivästä toiseen on haaste kenelle tahansa. Äänivalmennuksen tavoitteena on saavuttaa äänentuottotapa ja puhetekniikka, joka minimoi äänielimistön rasittumisen. Tietoisuus äänihygienian merkityksestä ja äänenhuollon menetelmistä kasvaa äänivalmennuksen myötä.

Työnkuvaan sopiva ääni

Yhteistä eri alojen puhetyöläisille on, että he haluavat oppia ergonomisen äänentuoton, jonka avulla tuotetaan miellyttävä äänensävy ja vakuuttava artikulaatio. Ääneltä kuitenkin vaaditaan erilaisia asioita eri työtehtävissä ja näitä äänenkäytön erityispiirteitä halutaan harjoitella äänivalmentajan kanssa. Luennoitsijan, myyjän, toimittajan ja papin tulee kuulostaa työhönsä sopivalla tavalla vakuuttavalta. Puhelinmyynnissä mahdollinen asiakas ei näe myyjää, joten puheäänellä on erityinen merkitys (Tuukkanen 2012). Kokonahon mukaan hyvä puhelinmyyntiääni on matala ja rauhallinen mutta vivahteikas. Hän kirjoittaa, että useat ammattimyyjät ottavat laulutunteja. (2012.) Nykyään äänikoulutus voidaan räätälöidä asiakkaiden tarpeita vastaaviksi, eikä myyjien tarvitse laulaa, elleivät he sitä nimenomaisesti halua 😉 Asiakaspalvelutyöhön liittyvillä äänellisillä vaatimuksilla voi olla varjopuolensa. Vaatimus kuulostaa iloiselta ja reippaalta voi Waaramaan mukaan olla riski äänihäiriön syntymiselle, koska reippaus saatetaan toteuttaa kurkunpäätä kohottamalla (YLE 2022). Liikunnanohjaajan äänen tulee kantaa voimakkaankin taustamelun yli. Sama koskee melussa työskenteleviä henkilöitä, kuten rakennustyöläisiä (Sala ym. 2011). Monet näyttelijät haluavat kehittää äänestään kanavan, jonka avulla ilmaistaan monenlaisia tunteita ja luodaan erilaisia roolihahmoja. Imitaattori varioi ääntään äärimmäisyydestä toiseen. Musiikinopettajat, laulunopettajat, muskarinopettajat, kanttorit, papit ja monet näyttelijät tarvitsevat toimivan puheäänen lisäksi laulutaitoa. Opettaja puolestaan luo äänensä avulla myönteisen oppimisilmapiirin (Rodriguez ym. 1996). Opettajan terveen puheäänen on havaittu parantavan oppimistuloksia. Opettajan äänihäiriö sitoo kuulijan kapasiteettia äänen ymmärtämiseen. (Morton 2001.) Kuulijoiden tarkkaavaisuuden herpaantumista voi aiheuttaa myös mm. sopimaton puhenopeus, suppea puhekorkeusvaihtelu (monotonisuus) tai takeltelu (Ilomäki 2008). Ääninäyttelijöiden äänentuotto saattaa vaatia erityistä hienosäätöä. Heille saatetaan huomauttaa esimerkiksi ylimääräisistä äänistä, kuten kuuluvasta hengityksestä, ääntöelinten tuottamista maiskauksista, epätoivotuista äänenalukkeista tai lopukkeista tai tyyliin sopimattomista painotuksista.

puheammattilainen, puhetekniikka, puhetyö, äänihäiriö, puhevalmennus, äänivalmennus, äänivalmentaja, ääni, puhe,

Ihminen on epävarma äänestään

Yllättävän moni kertoo, ettei oma puheääni miellytä korvaa. Ihminen saattaa kuvailla ääntään negatiivisilla ilmaisuilla. Jokainen ääni on arvokas. Ihmisen visuaalista puolta, eli ulkonäköä on muokattu vuosisatoja ja siihen upotetaan reilusti rahaa. Ehkäpä viime aikoina on alettu enevässä määrin ajatella, että ääni liittyy identiteettiin siinä missä ulkonäkökin. Puheääni vaikuttaa kuvaan, jonka annamme itsestämme muille. Ihminen on saattanut saada palautetta ääneensä liittyen. Tämä on voinut olla henkilökohtaista, jopa asiatonta kritisointia. Joskus palaute on ollut ammattiin liittyvää.

 Joissain tapauksissa äänentuotto ei ole aivan optimaalista, ja äänenkäytön pienellä preppaamisella säästytään suuremmilta haasteilta jatkossa. Puhekorkeus voi olla ikään ja sukupuoleen nähden epäoptimaalinen. Jollakulla on haasteena nasaalisuus, toisella liiallinen narina. Joku kokee äänensä takaiseksi ja tukkoiseksi. Hieman harvemmin vastaantulevia haasteita on esimerkiksi kommunikaatiota hankaloittava puhenopeus tai änkytys. Muutamia kertoja minuun on otettu yhteyttä äännevirheen (kuten r-vian) takia.

Ääni väsyy tai käheytyy nopeasti

Äänen väsymisoireet ja muut äänioireet ovet kenties yleisin syy ottaa yhteyttä puheäänivalmentajaan. Puhekoulutukseen hakeudutaan usein siinä vaiheessa, kun oireita on jo havaittu. Väsymisen ja käheytymisen lisäksi oireisiin voi kuulua mm. kuivuuden tai palantunne kurkussa, limaisuus, äänentuoton vaivalloisuus ja toistuva tarve selvitellä kurkkua. Kenties haasteiden kanssa on sinnitelty jo jonkin aikaa. Asiakkaalla voi olla hankaluuksia selvitä päivittäisestä äänenkäytöstä. Joskus ääni ei kanna toivotusti esimerkiksi opettaessa suurta ryhmää. Yleinen ääniharjoittelun tavoite on tehdä äänentuotosta mahdollisimman taloudellista ja minimoida kuormittavat tekijät.

Puhe- tai laulutekniikkaa halutaan kehittää äänihäiriön jälkeen

Yksittäinen äänioire ei vielä tarkoita äänihäiriötä. Kun äänenlaatu on heikko tai poikkeava, mutta häiriölle ei ole elimellistä syytä, kyseessä voi olla toiminnallinen äänihäiriö. Elimelliset äänihäiriöt kuuluvat terveydenhuollon piiriin, joskin äänivalmentaja ja laulunopettaja voivat toimia apuna äänihäiriöiden ennaltaehkäisyssä, sekä paremman puhe- tai laulutekniikan opiskelussa sairauden akuutin vaiheen jälkeen. Kyhmyjen, polyyppien ja vastaavien kudosvaurioiden syytä lienee vaikea jäljittää. Joissakin tapauksissa jäljet johtavat epätaloudelliseen äänentuottotapaan. Sopivan puhe- tai laulutekniikan oppiminen on tärkeää äänihäiriön uusiutumisen estämiseksi.  (Laukkanen&Leino 1999.) Kuormittavat tekijät, kuten puhetyön äänelliset vaatimukset voivat vaikuttaa äänihäiriöiden syntymiseen. Riskitekijöitä ovat myös mm. palautumisajan puute, stressi, liian vähäinen harjoittelu, tupakointi ja lääkkeet. (Behlau 2009.) Myös terveydellisillä tekijöillä, kuten allergiolla, refluksilla ja ylähengitysteiden sairauksilla voi olla vaikutusta (Behlau 2009). Lisäksi ympäristötekijät, kuten taustamelu, huono akustiikka, vahvistimien puute ja huono ilmanlaatu voivat vaikuttaa ammattiäänenkäyttäjän ääneen. Neurologiset äänihäiriöt omat oma alueensa, jotka vaativat spesifiä hoitoa. Äänenkäytön kehittäminen äänihäiriön yhteydessä on aihepiiri, johon haluaisin ehdottomasti paneutua lisää. Näen kehitysalueena sen, ettei kunnalliseen terveydenhuoltoon kuulu ääniterapia, jossa keskitytään erityisesti lauluääntä työkseen käyttävien henkilöiden tarpeisiin ja jossa kehitettäisiin laulutekniikkaa mahdollisimman taloudelliseksi.

Haluatko kehittää puhe- tai lauluääntäsi? Otan asiakkaita vastaan Tampereella sekä verkossa!

Haluatko tietää, millaisia asioita puheäänessä voidaan kehittää? Katso video!

Muutamia lähteitä

Behlau, & Oliveira (2009). Vocal hygiene for the voice professional. Current Opinion in Otolaryngology & Head and Neck Surgery, 17(3), 149–154. https://doi.org/10.1097/MOO.0b013e32832af105

Jahn, & Davies (2015). Care of the Professional Voice: A Guide to Voice Management for Singers, Actors and Professional Voice Users. Routledge

Ilomäki (2008). Opettajien ääneen liittyvä työhyvinvointi ja äänikoulutuksen vaikutukset. Tampere University Press

Kokonaho (2011). Myynnin ajokortti. Kauppakamari

Laukkanen & Leino (1999). Ihmeellinen ihmisääni : äänenkäytön ja puhetekniikan perusteet, arviointi, mittaaminen ja kehittäminen. Gaudeamus

Morton & Watson (2001). The impact of impaired vocal quality on children’s ability to process spoken language. Logopedics, Phoniatrics, Vocology, 26(1), 17–25. https://doi.org/10.1080/140154301300109080

Rodríguez, Plax & Kearney (1996). Clarifying the relationship between teacher nonverbal immediacy and student cognitive learning: Affective learning as the central causal mediator. Communication Education, 45(4), 293–305. https://doi.org/10.1080/03634529609379059

Sala, Sihvo & Laine (2011). Ääniergonomia : toimiva ääni työvälineenä (2. korj. p.). Työterveyslaitos

Schmidt, Andrews & McCutcheon (1998). An acoustical and perceptual analysis of the vocal behavior of classroom teachers. Journal of Voice, 12(4), 434–443. https://doi.org/10.1016/S0892-1997(98)80052-0

Sirén (2022) Tutkija: Työnantajan vaatimukset ”iloisuudesta” voivat aiheuttaa pahimmillaan pitkäaikaisia ääniongelmia, YLE tiede

Tuukkanen (2012). Myynnillinen äänenkäyttö puhelintyöskentelyssä, opinnäytetyö, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

 

Häpeätkö ääntäsi? Rohkelikko laulaa pelosta huolimatta

Oletko kokenut seuraavan tilanteen?  Olet luvannut laulaa juhlissa. Odotat esiintymisvuoroasi tai jo seisot yleisön edessä, kun huomaat itsessäsi hätkähdyttäviä ”oireita”:

-Sydän hakkaa vimmatusti.

-Hengitys salpautuu.

-Kädet tai jalat vapisevat.

-Vartalo jähmettyy.

-Tuntuu, että kurkussa on pala. Suu kuivuu.

-Ääni vapisee, ääni tuntuu pihinältä tai saattaa kadota kokonaan.

-Joudut puristamaan ääntä, jotta tulisit kuulluksi tai saisit esimerkiksi korkeimmat äänet laulettua.

-Oppimasi laulutekniikka haihtuu savuna ilmaan, ja teet kaikki ne ”mokat”, joista olet pyrkinyt eroon.

-Sanat unohtuvat, tai pelkäät ettet muista niitä.

Olo on kaiken kaikkiaan surkea. Tekee mieli karata paikalta. Päätät, ettei seuraavaa kertaa tule. Et halua kokea tätä tuskaa ja häpeää uudelleen.

laulupelko, esiintymisjännitys, rohkea laulaja, laulaminen pelottaa, pelkään laulamista, mitä tehdä esiintymisjännitykselle, jännitysoireet, esiintyjän vireytyminen, vireytyminen, taistele tai pakene laulajalla, taistele tai pakene esiintyminen,

Taistele tai pakene

Todennäköisesti jokin osa mielestäsi on tulkinnut esiintymistilanteen vaaraksi, ja olet kohdannut Taistele tai pakene-reaktion. Sympaattinen hermosto aktivoituu ja käynnistää taistele tai pakene -reaktion, jota kutsutaan myös akuutiksi stressireaktioksi. Vaikka taistele tai pakene-reaktio tuntuu vain haittaavan esiintymistä, kyseessä on pohjimmiltaan luonnollinen ja hyödyllinen mekanismi. Se on auttanut esivanhempiamme toimimaan uhkaavissa tilanteisiin. Adrenaliini lisää hetkellisesti voimavaroja taisteluun tai pakenemiseen (tai esiintymiseen).

Vireytyminen esiintyessä

Esiintyessämme koemme fysiologista vireytymistä. Vireytyminen ilmenee esimerkiksi sykkeen ja hengitysrytmin kiihtymisenä. Se, miten me tulkitsemme vireytymisen, on oleellista. Säikähdämmekö vireytymistä vai onko se meille tervetullut merkki aktivoitumisesta. Ihminen saattaa yhdistää mielessään vaikkapa tiivistyneen sydämen sykkeen epäonnistuneeseen esiintymiseen. Hän saattaa alkaa pelätä kaikkia vireytymisen merkkejä. Voisimmeko hyväksyä vireytymisen ja jopa hyötyä siitä?

Jännitys kuuluu asiaan

Moni haluaisi päästä jännityksestä eroon kokonaan. Pieni jännitys voi kuitenkin terästää esiintymistä ja laulusuoritusta. On hyvä oppia tuntemaan oma jännityksensä ja saada se hallintaan siinä mielessä, ettei se tuhoa esitystä tai vie laulamisen iloa. On helpottava tietää, ettei yleisö useinkaan huomaa jännitystä tai asioita, jotka esiintyjän mielestä tuntuivat ”virheiltä”.

Jännittäminen kertoo, että asia on ihmiselle tärkeä. Jos lähtisit ensitreffeille eikä sinua yhtään jännittäisi, niin mistä se mielestäsi kertoisi? Jos kuuntelisit itseäsi kenties huomaisit, ettet olekaan kyseisestä ihmisestä kovin kiinnostunut ja oikeastaan jäisit mieluummin kotisohvalle katsomaan salkkareiden uusintoja?

Häpeätkö ääntäsi

Jännittämisen juurisyy voi olla häpeä. Kun on kerran kokenut omaan ääneen tai esillä olemiseen liittyvän häpeän, häpeä ja pelko aktivoituvat herkästi myöhemmin vastaavissa tilanteessa. Usein me pelkäämme jo etukäteen mahdollisesta epäonnistumisesta seuraavaa häpeää. Häpeämme pelkoamme. Haastavista tunteista voi seurata ikävä kierre. Päättelemme, että kun välttelemme esillä oloa, vältymme vaikeilta tunteilta.

Onko ne pari epävireistä ääntä tai sekaantuneet sanat lopulta niin iso juttu, että niitä kannattaa hävetä? Kannustan tunnustelemaan, mitä oikeastaan häpeät ja miksi häpeät. Olisiko niin, ettei häpeä koske pelkästään laulamista, vaan kumpuaa jostakin syvemmältä? Ajattele, mitä kaikkea voisit tehdä, jos et pelkäisi joutuvasi häpeään?

Hakeudu pelon juurille

On hyvä kysyä itseltään, miksi laulaminen pelottaa niin kovasti.  Mieleen voi palautua jokin tietty tilanne tai jonkin henkilön lausumat sanat. Vaikea muisto, jonka asiakkaat säännöllisesti mainitsevat, ovat koulun laulukokeet. Joissakin tapauksissa kritiikillä on pyritty ihan tietoisesti hiljentämään toinen henkilö. Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin blogitekstin. Kysymys kuuluu, annatko nälvijän pilata sinun lauluintosi?

Laulupelkoa voi lähteä ratkomaan monin eri tavoin. Suosittelen mahdollisuuksien mukaan terapiaa ja omaan mieleen tutustumista. Myös erilaiset hengitys- rentoutumis- ja mielenhallintamenetelmät voivat olla hyödyllisiä. Kaikista ei tarvitse tulla esiintyjiä, mutta jos se on tähtäimesi, harkitse ihmeessä esiintymisvalmennusta tai aihepiiriä käsittelevää kurssia.

Oikea asenne!

Laulamiseen liittyviä asenteita on syytä tarkastella. Voisiko suorituskeskeisyyttä vähentää ja nautintoa lisätä? Monet meistä keskittyvät miettimään miltä ääni kuulostaa muiden korvissa. Mitä jos keskittyisimme siihen, miten hyvältä laulaminen tuntuu. Eri laulamiskerroilla voi myös keskittyä eri asioihin. Jos joskus keskitytkin tarkkailemaan virettä tai jotain laulunopettajan neuvomaa teknistä asiaa, voit toisella kerralla keskittyä vain nautiskelemaan. Uskon, että nautinto lisää onnistumisen mahdollisuutta. Ehkei laulamisen ihanuus ja vaivattomuus ollut pelkkää illuusiota tuona hauskana karaokeiltana. Kun mieli ja keho rentoutuvat, on hyvinkin mahdollista, että ääni virtaa paremmin.

Oikeus laulaa

Ajattelen, että kaikilla on oikeus laulaa. Jokainen laulaa äänellään. Miksi pitäisi olla erityisen hyvä laulaja voidakseen laulaa? Jokaisella on oikeus pelata jalkapalloa, vaikkei ole Ronaldo. Jokaisella on oikeus maalata, vaikkei ole Picasso. Tuntuisi ihan hupsulta ajatella, että ihmiselle sanottaisiin, että älä hiihdä, kun et osaa. Häntä todennäköisesti kannustettaisiin opettelemaan. Nostetaan esiin äänipositiivisuus!

Laulaminen poistaa stressiä

Mielestäni laulaminen ehdottomasti kannattaa. Tässäpä muutama perustelu.

  1. Laulaminen on nautinto. Laulaminen vapauttaa ja voimauttaa. Laulamisen avulla voi kokea ja käsitellä tunteita. Laulaminen pelosta huolimatta saa aikaan huikean fiiliksen. Olen todistanut sen euforian laulutunneilla satoja kertoja.
  2. Laulaminen poistaa stressiä ja voi vähentää ahdistusta. Nopea sisäänhengitys ja hidas uloshengitys aktivoivat parasympaattista hermostoa, jolloin stressihormonit vähenevät ja mielihyvähormonit lisääntyvät.
  3. Laulaminen parantaa hengityselinten terveyttä. Laulaminen vahvistaa keuhkoja ja syventää hengitystä, jolloin veren happipitoisuus lisääntyy. Laulaminen kehittää tukilihaksia.
  4. Laulaminen vaikuttaa sydämeen ja verenkiertoon. Verenpainelaskee ainakin lyhytaikaisesti. Kontrolloitu uloshengitys vaikuttaa sykkeeseen alentaen sitä. Sykevälivaihtelu voi parantua.
  5. Laulaminen voi parantaa keskittymiskykyä, muistia ja uuden kielen oppimista.

Et ole yksin

Et ole ensimmäinen, joka on kokenut epäonnistuvansa esiintyessään. Et ole viimeinen, joka pelkää laulamista muiden edessä. Monet uudet asiakkaat kertovat, että he jännittävät tai suorastaan pelkäävät laulutunnille tulemista. He tulivat voittamaan itsensä, eikä kukaan ole ainakaan kertonut katuvansa päätöstään. Esiintymisjännitys on aihe, jota käsitellään laulutunneilla säännöllisesti.

Rohkelikko laulaa, vaikka pelottaa

”Rohkeus ei ole sitä, ettei pelota, vaan sitä, että toimii pelosta huolimatta”. Opetan laulupelosta kärsiviä yksityisoppilaita, sekä järjestän Rohkelikko-laulukursseja ihmisille, joita laulaminen muiden edessä hermostuttaa. Rohkelikko-laulukurssilla laulamista lähestytään lempeästi. Aluksi tehdään harjoituksia hengityksen, liikkeen ja puheen kautta. Laulamiseen liittyvistä kokemuksista keskustellaan ja vinkkejä jännityksen helpottamiseen jaetaan.

Pääpaino on yhdessä laulamisessa ja musiikin ilossa, mutta muutama laulutekniikan perusasia voidaan sisällyttää mukaan. Kyseessä on ensimmäinen Rohkelikko-laulukurssi laatuaan. Mikäli ilmoittaudut nopeasti, voit vaikuttaa sen sisältöön.

Valmiutta yksinlaulamiseen voidaan tunnustella kurssin edetessä, esim. toisena kurssipäivänä. Kurssilla laulaminen voi toimia hyvänä esiintymistilanteen harjoitteluna. Ketään ei kuitenkaan painosteta laulamaan yksin.

Kurssilla pyritään luomaan kaikille turvallinen, keskusteleva ja positiivinen ilmapiiri. Kaikenlainen dissaaminen ja myös ”hyvää tarkoittavien” arvioiden jakaminen on ehdottomasti kielletty. Lauluteknisten ja ilmaisullisten ohjeiden ja palautteen antaminen on opettajan vastuulla. Tsemppaaminen ja rohkaisu on ehdottomasti toivottua. Kyseessä ei ole terapia. Kaikille pyritään antamaan yhtäläinen suunvuoro. Tervetuloa mukaan!

rohkelikko, peloton laulaja, laulupelko, esiintymisjännitys, laulaja, lauluääni, lauluilmaisu, ilmaisu, vapaa ääni,