Muistikirjan aarteita – Mitä Seppo Ruohonen minulle opetti

Seppo Ruohonen (1946-2020) tunnetaan paitsi Matin ja Tepon veljenä, myös kansainvälisen uran tehneenä tenorina ja Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen professorina. Minulle Ruohonen opetti laulua vuosina 2004-2011.

Merkityksellinen laulunopettaja

Kaivoin esiin muistikirjan, johon olen aikoinaan merkinnyt muistiinpanoja Seppo Ruohosen pitämiltä laulutunneilta. Koen Ruohosen olleen minun kehitykseni kannalta merkityksellisin laulunopettaja. Aloittaessani Ruohosen oppilaana minulla oli monia äänellisiä vaikeuksia. Ruohosen opetuksessa saavutin toimivan laulutekniikan. Seppo oli niinikään viimeinen oppilaitoksen järjestämä ”virallinen” laulunopettajani. Laulajien piirissä kuulee usein sen tyylistä kommentointia, kuin ”muista opettajista ei ollut mihinkään, kun taas X sai laulutekniikkani kuntoon”. Ainakin ammoisina aikoina jotkut laulunopettajat  vaativat oppilasta unohtamaan kaiken aiemmin opitun. Seikka, mitä en aikoinani tullut ajatelleeksi on, että varmasti aiemmat laulunopettajat kuitenkin loivat tiettyä äänellistä perustaa ja ymmärrystä. Ruohosen oppilaana ääneni puhkesi kukkaan. Hän siis tavallaan keräsi sadon, ja (ihan oikeutetusti) sai kunnian erinomaisesta arvosanastani laulun A-kurssitutkinnossa.

Menneen kertausta arvioivin silmin

Kun nyt selaan muistikirjaa, kykenen arvioimaan Sepon opetusta analyyttisemmin kuin opiskeluaikoinani. Huomaan, että Ruohosen opit olivat melko tyypillistä klassisen laulun opetusta. Pohdin syytä siihen, miksi vasta Sepon avulla pääsin eroon aiemmista äänellisistä haasteista ja sain lauluääneni toimimaan. Tässä kirjoituksessa avaan muistikirjan sisältöä, analysoin Ruohosen opetusta ja sanoitan sitä kielelle, jollaista nykyään itse käytän. Mainittakoon vielä, että tämä kirjoitus perustuu minun muistiinpanoihini ja tulkintoihini, eikä sinällään voi toimia täysin objektiivisena lähteenä Ruohosen opetukseen.

Luonteva ”oma ääni”

Ruohonen ei pääsääntöisesti käyttänyt tieteellisiä käsitteitä. Hän ei puhunut ääntöväylästä ja äänihuulivärähtelystä. Hän käytti jonkin verran mieli- ja kielikuvia, sekä soivia esimerkkejä. Hän puhui usein esimerkiksi luonnollisuudesta ja rentoudesta, ”omasta äänestä”, soinnista ja sointipaikasta. Mielestäni Ruohonen opetti luontevaa, vaivatonta, ergonomisesti kestävää laulutekniikkaa. Laulaminen ei sisältänyt turhaa kikkailua, vaan Seppo valjasti käyttöön oppilaan ääni-instrumentin parhaat puolet. Ruohonen yhdisti tunneilmaisun äänensävyyn ja fraseeraukseen. Erityisen tärkeä affekti vaikutti olevan jonkinlainen oopperamainen intohimo. Tätä intohimoa ei toteutettu puskemalla, vaan äänen vuolaalla virtaamisella. Artikulaatioelinten toimintaan keskityttiin erikseen, kuten muistiinpanoissa näkyy.

Kultainen keskitie

Olen kohdannut laulunopettajia, jotka edustavat ääripäitä ääntöväyläasetuksen näkökulmasta. Eräässä laulukoulussa huuliaukko suputettiin pikkuruiseksi, sävelkorkeudesta ja muista seikoista riippumatta. Toisessa laulukoulussa hymyiltiin jatkuvasti leveästi. En tuolloin juuri ymmärtänyt äänifysiologiaa, enkä kyennyt analysoimaan kyseisten laulutekniikoiden vaikutuksia ääneen. Havaitsin kuitenkin, ettei kumpikaan em. laulukoulu soveltunut minulle. Äänentuotosta tuli teennäistä ja kireää. Käsitykseni mukaan Sepon opetus edusti ”kultaista keskitietä”. Hän opetti ääntöväylän rentoa, luontevaa toimintaa. Vokaaleihin haettiin jossain määrin yhdenmukaista, pyöreähköä sävyä, mutta vokaalimodifikaatiota ei vedetty överiksi. Tärkeämpää oli, että kaikki vokaalit soivat samassa paikassa ”ylhäällä”. Oletan, että työkaluja vokaalien sointipaikan löytämiseksi olivat ainakin kielen etinen asema, kohonnut pehmeä suulaki, leuan avaus ja avoin nielutila.

Rekisteribalanssi

Niin ikään kurkunpäätasolla pyrittiin tasapainoon. Kaikenlainen puristaminen ja yliyrittäminen oli kielletty. Aiempi miespuolinen laulunopettajani ei ollut opettanut minulle lainkaan ohennerekisterin käyttämistä, joka kuitenkin on klassisen naislaulun ehdoton edellytys. Sopraanolaulunopettajien kanssa koin modaali- tai rintarekisterin jäävän hieman paitsioon, ja alitajuisesti ryhdyin pienentämään ja vaalentamaan ääntäni. Jälkikäteen ajatellen Sepon kanssa rekisteribalanssi toteutui parhaiten. Sain tuottaa matalia ääniä rintarekisterillä, nautiskellen, mutta korkeammilla sävelillä äänihuulivärähtely muuttui kohti M2-mekanismia/päärekisteriä. Tutustu rekistereihin Rekisterimestari-verkkokurssilla.

Vaativa opettaja

Ruohonen oli opettajana sinnikäs ja peräänantamaton. Huonolla tekniikalla ei kerta kaikkiaan saanut tuottaa yhtäkään ääntä, sellaisen laulamisen Seppo keskeytti heti. Niinpä alkutaival oli osaltani melkoista yritystä ja erehdystä. Kuitenkin ajattelin, ettei minulla ollut mitään menetettävää, joten luotin Seppoon ja annoin ääneni hänen käsiinsä. Koin, että Seppo toimi oppilaan parhaaksi. Laulutunneilla hän keskittyi asiaan 100%:sti. Hänen turunmurteensa oli omaa luokkaansa! Muistan, miten mukavalta tuntui, kun jokusen vuoden harjoittelun jälkeen Seppo viimeinkin ilmaisi, että nyt laulutekniikka alkaa toimia. Huomasin kehityksen itsekin. Laulaminen alkoi tuntua mukavalta, suorastaan ihanalta! Olin käytännön tasolla saanut toimimaan äänentuoton taloudellisuus-periaatteen, joka myöhemmin tuli sanoitetuksi vokologian opinnoissa. ”Soiva, kantava ääni mahdollisimman pienellä vaivalla”.

Voin kiteyttää, että Seppo Ruohonen oli henkilö, joka vaikutti voimakkaasti elämäni suuntaan. Otan osaa poismenon johdosta.

Otteita muistiinpanoistani 2004-2011 jaksoteltuna ja muokattuna selkeämmäksi

Äänihuulet

-Äänihuulten massaa käytetään tilanteeseen sopivasti. Ohentaminen aloitetaan sopivalla sävelkorkeudella. Korkealle ei lauleta liian paksusti.

Kurkunpää

-Kurkunpää rentona alhaalla

-Raukea, rento haukotus

-Ei turhia liikkeitä kurkunpäällä

-Keho pitää kurkunpään alhaalla

Nielu

-Nielu raukeasti auki

-”Putki auki”

-Pidä nielu auki kuin foniatri vetäisi kielestä

-Stabiilius, ei ylimääräistä jumppaa nielussa

Leuka

-Kurkku rento

-Leuka rento

-Leuka aukeaa hieman, mutta ei liikaa

-Ylä- ja alaleuka ovat suorassa linjassa. Alaleuka ei työnny eteen

Kitalaki

-Kitalaki (suulaki) joustaa

-Ylätila kohotetaan etenkin silloin, kun lauletaan ylöspäin

-Alaleukaa ei auota liikaa eikä sillä tueta ääntä. Ajatus yläleuan joustamisesta.

Sijoittaminen

Sointipaikka oli oleellinen osa opetusta. Sama sointi säilyi sävelkorkeudesta riippumatta.

-Vokaalit soivat samassa paikassa, ylhäällä ”kupolissa”, tai etuhampaitten takana. Älä tue vokaaleja alaleualla

-Sointi ylhäällä. Myös alaäänet soivat ylhäällä, älä paina niitä

-Pohja ja yläpuoli toimivat yhdessä

-Ota ääni yläkautta, solahtaa sieltä kroppaan

-Tunne tai mielikuva äänen kasvamisesta taaksepäin

-Ääni resonoi kasvoissa, ääntä kannatellaan, älä päästä ääntä kurkkuun

-Tunne kuin ääni kiertäisi ylös-eteen

-Soinnissa on klassiseen lauluun sopivaa intohimoa

Legato

-Sido äänet, älä sammuta niitä, älä pumppaa säveliä

-Sitkeä linja, eteenpäin meneminen

-Linja syntyy (intohimoisesta) tunteesta

Hengitys

-Nenähengitys on paras. Nenän kautta hengitettäessä kurkunpää jää rennosti sopivan matalaan asentoon

-Pallea on rento

-Inhalare la voce

-Kuin joisit pillillä, ääni solahtaa kropan läpi

ÄLÄ:

-Älä varo äänentuottoa

-Tee kommervenkkejä

-Peitä

-Paina

-Jännitä huulia

-Älä työnnä ääntä eteen

-Älä laula kaulalla, pää pysyy kiinni vartalossa

-Älä poista äänestä väkisin tummuutta tai syvyyttä