Kategoria: Syvähengitys

Miksi ilma ei riitä vaikka hengitystukea on harjoiteltu

Eräs laulutunneilla käyvä laulunharrastaja lähestyi minua sähköpostitse. Hän kysyi miksi ilma ei riitä laulufraasien laulamiseen, vaikka hän on harjoitellut hengitystukea. On tietysti vaikeaa arvioida laulutekniikkaa tai hengitystapaa kuulematta laulajaa. Tämä ongelma on hyvin yleinen, joten kirjoitan huomioista, joita olen tehnyt aiheeseen liittyen. En luonnollisesti ota kantaa muiden opettajien laulutuntien sisältöön. Huomautan myös, ettei hengittäminen ole synti, eivätkä mahdollisimman pitkät fraasit ole taitavan laulajan mitta. Hengitystä voidaan käyttää myös taiteellisena ratkaisuna.

 

Tuki on yhtä kuin ilman määrä?

Voisin toki esittää vastakysymyksen laulunharrastajalle, kuinka hän itse ymmärtää hengitystuen ja ääntöhengityksen, ja miten hän on niitä harjoitellut. Hengitystuesta on kautta aikain ollut liikkeellä monenlaisia näkemyksiä, joista osa on enemmän, osa vähemmän toimivia. Minulla on sellainen käsitys, että hengitystuki on usein sotkettu sisään hengitetyn ilman määrään. Ilmaa on vedetty sisään paljon, ja sisäänhengityksen on täytynyt näkyä ulospäin massiivisina liikkeinä. Pidän näitä lähestymistapoja hyvän äänentuoton kannalta riittämättöminä.

Syvähengitys

Syvähengitys tukee optimaalista äänentuottoa ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Syvähengityksessä kyljet laajenevat, ja mikä tärkeintä, pallea pääsee laskeutumaan vapaasti. Syvähengityksen myötä kurkunpää laskee hieman, jolloin äänentuotto helpottuu. Syvähengityksen tulisi kuitenkin olla rentoa ja miellyttävää, ei väkinäistä kiskomista.

 

Ilmanpaineen hallinta

Mielestäni hengitystukea kannattaisi harjoitella pitäen mielessä hengitystuen tarkoitus, joka on ilmanpaineen hallinta. Ilmavirran tulisi olla hallittua ja ilmanpaineen tulee olla sopivassa suhteessa adduktioon, eli äänihuulten lähentymiseen nähden. Vanhaan italialaiseen appoggio-hengitystekniikkaan lasketaan kuuluvaksi mukaan myös resonaatio, ja oikeastaan koko lauluinstrumentin sujuva toiminta.

 

Adduktio

Ilmanpaine ja äänihuulivärähtely, joka alkaa äänihuulten lähentymisestä eli adduktiosta, muodostavat yhdessä lähdeäänen, joka muokkautuu lisää ääntöväylässä. Ilmanpaineen ja adduktion yhteistyö määräävät pitkälti äänenlaadun. Jos lähdeääni on esimerkiksi vuotoinen, ääntöväylä ei juurikaan vahvista sitä.

 

Kauas ilma karkaa

Äänihuulten lähentymisasteen tulee olla sopiva. Mikäli äänirako jää avonaiseksi eivätkä äänihuulet lähenny toisiaan vasten riittävästi, ilmaa karkaa niiden välistä ja äänenlaatu on vuotoinen. Laulaja saattaa reagoida tähän lisäämällä ilmanpainetta entisestään. Ääni ei kuitenkaan vahvistu eikä fraasien kannatteleminen helpotu, vaan ilmaa hupenee entistä enemmän ja ääni on entistä vuotoisempi.

 

Tasapainoinen aluke

Äänihuulten liian tiukka sulkeminen ei myöskään ole suositeltava vaihtoehto. Se saattaa johtaa äänielimistöä rasittavaan puristeiseen äänentuottotapaan ja voi myös rajoittaa äänellistä ilmaisua. Hyvä perusta äänentuotolle on tasapainoinen aluke, jossa äänihuulet lähentyvät riittävästi ja äänihuuliin kohdistuva ilmanpaine on hallittu ja tasainen.

 

Ääntöbalanssi

Hengitystukea kannattaa edelleen harjoitella. Ilmanpaineen hallinta on sisään-ja uloshengityslihasten yhteistyötä. Hengityslihasten lisäksi ääntöhengityksen hallintaan tarvitaan kurkunpään sisäisiä lihaksia. Voidaan kärjistää, että äänihuulet kontrolloivat ilmavirtaa. Tähän ilmiöön voidaan viitata käsitteillä glottisresistanssi ja ääntöbalanssi. Ääntöbalanssi tarkoittaa sopivaa suhdetta adduktion ja ääniraon alapuolisen ilmanpaineen välillä. (Laukkanen&Leino, 1999). Suosittelen opettelemaan ammattilaisen avulla sopivaa äänihuulten lähentymistä.

 

Äänestä on moneksi

Kun ääntöbalanssi on hallussa ja laulaja tuntee instrumenttinsa, voidaan erilaisilla äänenalukkeilla myös hakea ääneen sävyjä. Suomipopin naiset -verkkokurssilla opetellaan kikkailemaan erilaisilla äänihuulten värähtelytavoilla. Olen laatinut verkkokurssin laulajille ja puhujille. Kurssilla harjoitellaan syvähengitystä ja hengitystukea.

 

Summa summarum

Hyvään laulutekniikkaan tarvitaan koko äänielimistön sujuvaa toimintaa ja eri lihasten ja elinten yhteistoimintaa. Jos ilma ei riitä, voi syytä hakea hengityksen lisäksi esimerkiksi äänihuulista. Mikäli kaipaat henkilökohtaista ohjausta, annan laulutunteja verkossa ja lähiopetuksena myös kesällä.

Tervetuloa! aura.maarit(at)gmail.com

hengitystuki, appoggio

Pienennätkö ääntäsi? Vaihda kiristys rentouteen!

Kurkunpää on äänentuoton, nielemisen ja hengityksen risteyspaikka. Nielu osallistuu kahteen keskenään hyvin erilaiseen tehtävään: nielemiseen ja hengitykseen.

Nieleminen

Nieltäessä keho suojaa itseään, ettei ruokaa tai juomaa päätyisi äänirakoon ja henkitorveen. Äänihuulet ja taskuhuulet toimivat läppämekanismina. Nieltäessä henkitorvi suljetaan lähentämällä äänihuulet ja taskuhuulet toisiaan vasten. Kurkunkansi kallistuu päälle suojaksi. Kieli vetäytyy taakse, ja kurojalihakset supistavat nielua. Voi sanoa, että ääntöväylä ja nielu puristuvat kasaan. Kokeile puristaa nielusi niin tukkoon kuin pystyt ja ääntele. Miltä tuntuu?

Syvähengitys

Hengitettäessä rennosti syvään nielu toimii eri tavoin: ääntöväylä on rento ja avoin, kurkunpää laskeutuu hieman pallean mukana ja äänihuulet ovat auki. Syvähengitys on edellytys hyvälle äänenkäytölle. Kurkunpään lasku helpottaa äänihuulten toimintaa ja parantaa ääntöväylän toimintaa. Kurkunpää laskeutuu pallean mukana automaattisesti, sitä ei tarvitse painaa alaspäin. Sisäänhengityslihaksilla, erityisesti pallealla säädellään ilmanpainetta. Tätä sanotaan hengitystueksi.

Stressi kuroo nielun umpeen

Monella meistä ”nielemismoodi” toimii silloinkin, kun ei tarvitsisi. Esimerkiksi stressi ja ahdistavat tilanteet saavat meidät puristamaan leukamme ja nielumme umpeen. Samalla myös hengitys tuppaa nousemaan pinnalliseksi. Puhuminen tai laulaminen tällaisessa tilanteessa voi tuntua haastavalta, eikä lopputulos myöskään kuulosta parhaalta mahdolliselta.

Mitä pienempi vaiva sitä parempi ääni

Me saatamme tiedostamattamme hakea ääneemme esimerkiksi ystävällisyyttä tai herttaisuutta pienentämällä ääni-instrumenttiamme. Kun otamme asiantuntijan roolin, painamme usein äänen narisevaksi. Saatamme ”tehdä ääntä” ihan liikaa, vaikeimman kautta. Ääni kuitenkin toteutuu parhaimmillaan hyvin pienellä työllä. Vokologian professori Anne-Maria Laukkanen puhuu ”desibelien hinnasta”. Pyrkimys on tuottaa kantava, ilmaiseva ääni mahdollisimman helposti. Tällaisessa äänenkäytössä hyödynnetään sisäänhengityslihaksia ja ääntöväylää. Desibelien hinta kasvaa, kun tuotamme ääntä puristeisesti, suurella ilmanpaineella. Vaarana on tällöin äänihuulten rasittuminen.

Puhumisen ja laulamisen pitäisi tuntua hyvältä

Tunnistat ”nielemismoodin” käyttämisen puheessa tai laulussa siitä, että äänenkäyttösi on puristeista. Äänesi on soinniton ja kireä. Laulaminen tai puhuminen voi tuntua pahalta. Kieli, leuka, kurkunpää jännittyvät.

Syvähengitykseen perustuva äänenkäyttö tuntuu hyvältä. Tai oikeastaan, optimaalinen äänentuottotapa ei tunnu kurkun alueella yhtään miltään. Kuin kurkkua ei olisikaan. Ääntöväylällä ja äänihuulilla voidaan toteuttaa monenlaisia efektejä, mutta tämä kirjoitus käsittelee ihmisen omaa, soivaa ääntä, ilman kummempia kommervenkkejä.

Näin teet sen:

Voit hakea ”hengitysmoodiin” perustuvaa äänenkäyttöä seuraavasti:

Istu tai seiso hyvässä ryhdissä. Rentouta kehosi, erityisesti suorat vatsalihakset. Hae rentoutta leukaan ja kieleen. Takahampaiden välissä on reilusti tilaa. Kielen kanta on rento, kielenkärki on rennon aktiivinen. Sano lällällää ja jätä kieli sille paikalle alahampaiden taakse. Puhu tai laula tästä asennosta käsin. Mikäli lihakset lähtevät kiristymään, hae rentous aina uudestaan.