Avainsana: laulunopettajan vastuu

(Selviytymis)tarina toimimattomasta laulutekniikasta

Tämä tarina kertoo siitä, kun laulunopiskelu ei mene niin kuin Strömssössä, vaan toimiva laulutekniikka löytyy vasta, kun yritystä ja erehdystä on toistettu yli kymmenen vuoden ajan…

laulutekniikan haaste, vaikeus laulaa, äänihäiriö, huono laulaja, hyvä laulutekniikka, hyvä lauluääni.

Laulamisen helppous

Kuvittele mielessäsi 17-vuotias Maarit. Olin aina tykännyt laulaa. Lauloin puhtaasti haastaviakin melodioita ja ääntäni kuvailtiin yleensä kauniiksi. Lukioikäisenä innostuin tummaihoisista naislaulajista. Suuri suosikkini oli Aretha Franklin. Suomalaiset laulajat tuntuivat häneen verrattuna piipittäjiltä. Aloin hakea ääneeni tummuutta ja voimaa koko äänialueella. En tuolloin ymmärtänyt, että vaikuttava belttaaminen on pitkän harjoituksen ja opiskelun tulos, eikä se voi turvallisesti onnistua ilman tietotaitoa.

Tällaisessa tilanteessa pääsin opiskelemaan klassista laulua konservatorioon. Olin todella innostunut. Laulunopettaja huomasi kykyni ja motivaationi ja kannusti minua kovasti.

Laulunopetus vei äänenkäyttöä väärään suuntaan

Asiassa oli vain yksi ongelma. Lauloin klassista laulua aivan vääränlaisella laulutekniikalla. Opettajani ei ymmärtänyt äänenkäyttöäni, eikä korjannut virheitäni, vaan päinvastoin hänen pedagogiikkansa lisäsi epäoptimaalista laulutapaa. Hän saattoi tulla mylvimään kovalla äänellä korvani juureen ja sanoi, että ota mallia. Hän myös esimerkiksi pukkasi nyrkillä vatsaani ja neuvoi, että mahan täytyy pysyä kovana laulettaessa. Miksi uskoin häntä? En tiennyt paremmasta. Olin nuori ja naiivi. Tietoa ei ollut tarjolla internetissä siihen aikaan.

Kuinka minä sitten lauloin, eli virheet listattuna…

-Käytin ihan liian suurta ilmanpainetta. Minulle opetettiin, että hengitystuki tarkoittaa suurta voimankäyttöä. Tuki näkyy vatsan vaikuttavana pullistumisena ja sillä pömpöllä sitten työnnetään. Koska en ymmärtänyt, että hengitystuki tarkoittaa ilmanpaineen hallintaa, joka toteutetaan sisäänhengityslihaksilla, menin laulamisessa ihan väärään suuntaan.

-Äänihuuleni eivät toimineet (etenkään klassiseen lauluun) sopivalla tavalla. Lauloin paksulla äänihuulimassalla. En antanut äänihuulteni venyä tai kontaktipinnan ohentua. Lauloin rintarekisterillä mitä tahansa sävellystä. Kuinka olisin muutoin voinut toimia, kun en ymmärtänyt asiasta hölkäsen pöläystä! Opettajani ei puhunut minulle halaistua sanaa äänihuulten toiminnasta. Hän ei myöskään osannut ohjata minua vaistonvaraisesti parempaan suuntaan. Ehkä syy oli se, että hän oli matalaääninen mies, joka arvosti hyvin voimakasta äänenkäyttötapaa.

-Vaikka äänialani oli luonnostaan melko laaja, ylä-äänten laulaminen oli haastavaa. Syy on tietenkin mainittu edellisissä kohdissa. Yritin vetää ylä-äänet paksulla äänihuulimassalla. Jos ylä-äänet tuntuivat hankalilta, lisäsin ilmanpainetta. Olin niin nuori, ettei se vielä silloin sattunut ihan kauheasti…

-Tämä johti jännityksiin. Koska hengitystuki ja sisäänhengityslihakset eivät toimineet oikein, aloin käyttää voimakkaasti apuhengityslihaksia kaulan alueella. Tähän yhdistyi mm. kielen ja leuan jännitys.

-Kaiken kukkuraksi lauloimme aivan liian vaikeaa ohjelmistoa. Äänielimistöni joutui todella koetukselle, kun tuuttasin esimerkiksi Una voce poco fa-aarian korkeita säveliä rintarekisterillä. Jouduin tekemään myöhemmin elämässä suuren työn, saadakseni vanhat virheet pois kyseisestä mezzofakin oleellisesta ohjelmistosta.

laulutekniikka, laulutekniikan haasteet, huono laulutekniikka, laulunopiskelu, lauluääni

Kepeyttä ääneen

Asiat menivät eteenpäin, kun vaihdoin koulua ja laulunopettajaa. Ritva Laamanen Helsingin konservatoriossa alkoi opettaa minulle ”kevyempää” laulutapaa. Kevyellä en nyt tarkoita poppia tai iskelmää, vaan laulutekniikkaa, joka tuntuu mukavalta ja vaivattomalta. Pistimme myös huippuaariat jäähylle, ja keskityimme helpompaan ohjelmistoon. Pienen henkisen alkuvastustelun jälkeen kehityin nopeasti, ja pääsin jo jonkin verran eroon vanhoista ”virheistä”. Sainkin laulamisen niin vakuuttavaan kuntoon, että jo vuoden päästä pääsin Sibelius-Akatemian laulumusiikkilinjalle.

Oikeaa äänityyppiä etsimässä

Sibiksessä jouduin taas kohtaamaan haasteita. Itselleni sopivan opettajan löytäminen ei ollut ihan helppoa. Yritin samaan syssyyn laulaa sopraanoäänityypin ohjelmistoa, eli vaihtaa fakkia. Ei hyvä idea! Vanhat vaivat, kiristykset ja puristukset palasivat. Kahden vuoden harhailun jälkeen löysin Seppo Ruohosen, jonka kanssa etsin tervettä, soivaa laulutapaa kuuden vuoden ajan. Palasin myös mezzoäänityyppiin.

Virheitä korjattiin lähes kymmenen vuoden ajan

Sepon missio oli kaivaa esiin minun ”oma ääneni”. Hän ei antanut tippaakaan periksi, eikä kehunut turhasta. Olin sitkeä ja nöyrä, koska tiesin, että ilman hyvää tekniikkaa laulajan uran voi unohtaa. Olinkin sen jo kurkussani tuntenut. Noin neljän vuoden raatamisen jälkeen Sepon kommentit alkoivat muuttua kehuvaan suuntaan. Itsekin huomasin, että laulaminen alkoi tuntua hyvältä, ääni soi vaivattomasti. Aikaa laulutuntien aloittamisesta tähän pisteeseen oli kulunut noin 12 vuotta. Korjasin ensimmäisen laulunopettajan opetuksen aiheuttamia vääriä lihastoimintoja yli yhdeksän vuoden ajan.

lauluinstrumentti, äänielimistöOikeaa tietoa laulunopiskelijoille!

Toisen omaa laulamista eteenpäin vievän ahaa-elämyksen koin Sibelius-Akatemian laulupedagogiikan luennoilla. Katsoimme videota äänihuulista. Videossa näkyi, kuinka äänihuulet venyvät korkealle laulettaessa. Ymmärsin heti, mitä olin itse tehnyt väärin. Tajusin myös olevani oppija, joille ei riitä mielikuvat. Tarvitsen tietoa.

Mitä jos?

Olen kulkenut pitkän tien laulutekniikan haasteiden parissa. Välillä kysyn, mitä jos olisin heti päässyt hyvälle laulunopettajalle. Mitä jos olisin saanut heti oikeaa tietoa laulamisen fysiologiasta? Laulumaailmassa nuoruus on valttia. Kolmekymppinen alkaa olla jo aika iäkäs aloittamaan ammattiuraa.

Laulunopettajan vastuu

Laulunopettajalla on suuri vastuu. Kaikkein suurin vastuu on mielestäni laulun alkeisopettajalla. Ensimmäisinä vuosina luodaan perusta, joka jää lihasmuistiin, ja joka vaikuttaa mahdollisesti koko uraan – ja loppuelämään. Haluammehan että lihasmuistissamme on laulamista helpottavia, ei vaikeuttavia asioita?

Mitä minulle jäi käteen?

-Löysin kutsumukseni ihmisten puhe- ja lauluäänen kehittämiseen ja äänen tutkimiseen.

-Olen kantapään kautta oppinut, että pätevä laulunopettaja on kultaakin kalliimpi. Sopivan laulunopettajan etsimiseen kannattaa käyttää aikaa, energiaa ja jopa rahaa. Se on sijoitus, joka kantaa tulevaisuuteen. Tässä youtubevideossa on näkemyksiäni aiheesta.

-Osaan mielestäni auttaa ihmisiä, joilla on suuriakin haasteita laulutekniikassa ja äänenkäytössä. Huomasin omissa opinnoissani, että laulajatähti, jolla on aina pyyhkinyt hyvin, saattaa opettajana olla inspiroiva esimerkki, mutta itse en saanut heiltä apua lauluteknisiin ongelmiini. He eivät osanneet samaistua! Valitettavasti äänellisen haasteen omaava laulunopiskelija saatetaan leimata ”vialliseksi” tai tyhmäksi, vaikka haaste olisi korjattavissa jopa muutamassa tunnissa, osaavissa käsissä. Itselleen sopivaa opettajaa etsivää laulajaa saatetaan pitää hankalana ja uppiniskaisena.

-Olen tutustunut syvällisesti omaan ääni-instrumenttiini. Tunnen oman kehoni, tiedän mitä voin tehdä äänelläni, miten ja kuinka kauan. En ole jämähtänyt yhteen laulutapaan, vaan uskallan kokeilla erilaisia asioita.

-Yleisesti ottaen, elämän haasteet kasvattavat henkisesti. Ehkä meille ei aina ole parasta se, mihin yksisilmäisesti pyrimme. Tai, ehkäpä voimme antaa enemmän muille jollakin muulla saralla, kuin sillä, jota alunperin toivoimme.

Toivon kuitenkin helpompaa polkua muille laulunopiskelijoille <3

Terveisin Maarit Aura, laulunopettaja, äänivalmentaja, musiikin maisteri, vokologian väitöskirjatutkija.