Sellaiselle ihmiselle, joka laulamisen ilon on kerran kokenut, sitä ei juuri tarvitse kuvailla tai perustella. On ihmeellistä että kaukaiset esivanhempamme ovat keksineet tavan luoda taidetta elimillä, joita käytetään syömiseen ja hengittämiseen. Kyllähän laulaminen nautinnollista on, selvä se. Oman äänen virtaaminen ja yhtyminen musiikkiin tuntuu vaan niin hyvältä. Jos vielä on tyytyväinen suoritukseensa, niin ach! Laulaessaan karski tai hillitty ihminen saattaa jättää suojakuorensa. Laulaessaan löytää itsestään uusia puolia. Saa olla rauhassa herkkä. Tai villi. Jopa omalaatuinen.
Laulajilla löytyy aina jutun juurta keskenään. Jotkut väittävät että laulajuudesta saa jopa identiteetin. Äänensä löytäneen ihmisen olo voi olla kuin uskoon tulleella!
Elämäni pisin suhde
Kuulostaa kliseeltä, mutta olen laulanut koko ikäni. Perheemme oli musikaalinen ja minuakin kannustettiin laulamaan. Ehkä voisi sanoa, että suhteeni laulamiseen oli puhtaimmillaan lapsena. Kuten niin moni asia on. Puhdasta iloa ilman suorituspaineita. Vaikka minut laitettiinkin laulamaan koulun kevätjuhliin. Tiedän toki ihmisiä, joiden lauluinto vietiin jo lapsena. Laulutunnit aloitin lukioaikana.
Suhteeni laulamisen kanssa on ollut palkitseva, mutta myös haastava. Joskus sitä on vedetty balladeja ja aarioita ihan ekstaasissa, joskus nyyhkitty laulamisen vaikeutta tai kirottu uravalintaa. Laulunopiskelun poukkoileva eteneminen on oma tarinansa, jonka olen kertonut täällä.
Aina ei laulata
Laulamisen autuutta hehkutetaan usein. Harvemmin paljastettu totuus on se, ettei laulua tee aina mieli. Joskus jopa hammaslääkärissä käynti tai veroilmoituksen tekeminen tuntuvat mielenkiintoisemmilta vaihtoehdoilta. Silloin voi olla viisasta ottaa hieman etäisyyttä laulamiseen. Innostus ei välttämättä löydy pakottamalla. Joskus se voi löytyä lempeästi herättelemällä. Laulajalla olisi hyvä olla valmiuksia kohdata laulamiseen ja motivaation puutteeseen liittyvät haasteet. Keinoja motivaation ylläpitämiseen on hyvä pohtia myös.
Pakko vetää rutiinilla
Ammattilaisen on vaan laulettava. Hän ei kysele, että mikä fiilis, laulattaako tänään. Työt on tehtävä silloin kun niitä on. Usein laulamiselta ei odotakaan mitään ihmeempiä elämyksiä, vaan käsittää laulamisen olevan työ siinä missä rekan ajaminen, kenkien myyminen tai sairaiden hoitaminen. Kun ei odota mitään, saattaa laulaminen yllättää. Yhtäkkiä tuntee iloa ja kiitollisuutta, kun pystyi auttamaan asiakasta eteenpäin. Tai kun esiintyminen kosketti kuulijoita.
Laulutauko voi olla hyödyksi
Elämässäni on ollut kaksi pidempää kautta, kun ei laulattanut. Pidin välivuoden kesken opintoja Sibelius-Akatemiassa. Toimivan laulutekniikan omaksuminen oli ollut mutkikas polku ja tuntui siltä, että on aika luovuttaa. Se välivuosi oli yksi elämäni parhaita valintojani. Kun ryhdyin taas laulamaan, huomasin että alitajuntani oli työstänyt asioita kaikessa hiljaisuudessa. Vanhat, ei-toimivat lihasmuistumat oli nollaantuneet. Äänihuulet olivat levänneet ja hyväkuntoiset. Laulutekniikka loksahti kohdalleen ”tekemättä mitään”. Receptionistina ja sihteerinä työskennellessäni olin alkanut kaivata laulamista ja päätin suorittaa musiikin maisterin tutkinnon loppuun.
Ei elämä ollut pelkkää auvoa siitäkään eteenpäin. Kaksi vuotta kestäneen musikaaliprojektin päätyttyä valahdin taas motivaatiokuoppaan. En tiennyt mitä haluan elämältä. Tein töitä toimittajana. Tällä kertaa minut nosti ylös laulusuosta youtubeen perustamani laulunopetuskanava, sekä vokologian opinnot. Kanava alkoi kasvattaa suosiotaan kuin vahingossa. Vokologia puolestaan toi kiinnostavia aspekteja äänenkäyttöön. Löysin taas laulamisen riemun.
Kyllähän molempina lauluttomina kausina on ollut sellainen olo, että on vähän eksyksissä.
Muu elämä vaikuttaa laulumotivaatioon
Olen miettinyt, kumpi on laulamisen kannalta suurempi riski: Onnellinen vai onneton parisuhde. Rakastunut saattaa keskittyä vahvasti kumppaniinsa. Tyydytys, jonka on tottunut saamaan laulamisesta, virtaa yks kaks uudesta, ihanasta lähteestä. Muutkin muutokset elämässä saattavat viedä huomion toisaalle. On ihan luonnollista että prioriteetit vaihtelevat.
Onneton ihmissuhde tai muu suru saattaa kirvoittaa ihmisen purkamaan tuntojaan laulaen. Kollektiivisessa tajunnassamme elää käsitys melankolisesta muusikosta, joka ammentaa kokemistaan vaikeuksista. Toisaalta elämän haasteet ja menetykset saattaa vetää jonkun niin syvälle masennukseen, ettei voisi vähempää laulattaa. Reagoimme yksilöllisesti iloihin ja suruihin ja samankin henkilöt reaktiot voivat vaihdella eri aikoina.
Et ole ainoa
Kokemukseni ovat auttaneet minua ymmärtämään laulamisen ja ihmismielen omalaatuista kytköstä. Minun on helppo samaistua laulunoppilaisiin, jotka pähkäilevät sisäisiä kysymyksiä laulamisen pakosta ja tuskasta.
Mielestäni ammattiin tähtäävissä lauluopinnoissa olisi hyvä kohdata avoimesti kysymys siitä, ettei laulaminen ole aina kivaa. Mitä silloin tehdään?
Jotain mystistä laulamisessa vaan on. Jotain mikä ottaa välikappaleen valtaansa aina uudestaan ja uudestaan. Sinä et valitse laulamista vaan laulaminen valitsee sinut.
Ei ole kyllä jutunjuurta löytynyt. Jos kuoron whatsApp sivulla julkaisee jonkun laulun niin kukaan ei sano mitään. Ei voi edes tietää onko heillä kykyä tajuta siitä mitään. Kuvitelevatko ihmiset että jonkun pitäisi pystyä laulamaan kuin Luciano Pavarotti?
Kuvitelevatko he edes Pavarotin laulua?
”Laulajilla löytyy aina jutun juurta keskenään.”
Hei, kiitos kommentista. Tuollaista on ollut ilmassa kautta aikojen, ettei muille anneta palautetta, eikä varsinkaan kehuta. Jutun juurella tarkoitin keskusteluja mm. laulutekniikoista, musiikista, maailmankuuluista laulajista, laulunopettajista jne, näistä vaikuttaa riittävän aina puhuttavaa.
Vastaan myös tähän yleisesti kaikille, että pahoittelen, mikäli jonkun kommentti on jäänyt julkaisematta. Kommentteihin pukkaa ihan älyttömästi sellaista roska-mainospostia. Olen laittanut asennuksen päälle, että tarkistan ensin julkaistavat kommentit. En kuitenkaan jaksa selata niitä satoja roskaposteja, joten sinne sekaan on saattanut jäädä joku oikean ihmisen postaama kommentti.